Eka kuukausi takana ja kansallisen yhtenäisyyden puupatsaat

Näinä päivinä lähestymme historiallista rajapyykkiä: parin päivän päästä oon ollut täällä neljä viikkoa, joka on tähän mennessä pisin yhtäjaksoisesti poissa Suomesta viettämäni aika. Tuon neljä viikkoa oon siis kahteen otteeseen viettänyt kielikursseilla Unkarissa - viime kesänä Budapestissa ja kaks vuotta sitten Debrecenissä. Mutta nyt vietänkin täällä vielä aika monta neliviikkoista lisää. Hurjaa. Suomi-ikävä ei oo vielä sen kummemmin iskenyt ja kulttuurishokkia vielä odottelen. Pienen shokin aiheutti tosin tutustuminen kreikkalaiseen tyyppiin, joka oli yllättynyt siitä, että Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa ei puhutakaan englantia, vaan kaikilla mainituilla on omat kansalliskielensä. Ja sekin, että ainoalla mitenkään uralistiikkaan liittymättömällä kurssillani opettaja oli jo liittämässä latvialaiset suomalais-ugrilaisten kansojen joukkoon. Mä ja joku toinen tarkkaavainen sit vähän ojennettiin opea.

Yliopiston lähellä joku kaipailee Dale Cooperia

Rutiinit täällä alkaa jo hiljalleen muodostua: käyn luennoilla, juon kahvia yliopiston kirjaston kahvilassa, maanantaisin ja torstaisin teen vironläksyt aamulla puoli tuntia ennen oppitunnin alkua. Iltaisin käyn kavereiden kaa jossain tai sit dataan kotona. Tänään kävin taas torilla vihannes- ja hedelmäostoksilla, lisäksi mukaan tarttui kotimaisia saksanpähkinöitä, oh oi. Oon myös katsellut parit Disney-piirretyt unkariksi. Sopivan tuttua ja sopivan simppeliä mun kielitaidolle.

Nyt uskon vihdoin tajunneeni, miten meidän talon kierrätyssysteemi toimii: yhteen astiaan menee sekajätteet ja toiseen kaikki kierrätettävä - muovi, lasi, metalli ja pahvi. Erotellaankohan nämä sit jossain tuonnempana toisistaan, ei harmainta aavistusta. Kuitenkin esimerkiksi yliopiston käytävillä on ihan omat astiansa kaikille eri jätteille. Ehkä pitäs viedä kaikki jätteet vaan sinne, niin tulisivat varmemmin kierrätetyiksi. Keräisin varmaan positiivista huomiota jätepusseineni aamuisin trollibussissa.

Mystinen cd-levy jonkun autotallin ovessa

Tämänpäiväsellä kävelylläni päädyin puistoon, joka ei ees oo Szegedin-kartallani. Siellä oli pieni järvi (Vértó, 'Verijärvi') ja kukkulan päällä kokoelma puisia patsaita. Nämä esittivät ilmeisesti historiallisia unkarilaisia henkilöitä, ja patsaskokoelman tavoitteena oli mikäs muukaan kuin 'Unkarin kansallinen yhtenäisyys' (Magyar Nemzeti Egység). Mikäs siinä, ihan hauskojahan noi on ja kiva bongailla välillä paikallisia omituisuuksia. Puistossa aurinkoista lauantaita vietti kourallinen lapsiperheitä, teinejä ja eläkeläisiä. Ihan kiva piknik-paikka varmaan, mutta nuo ympäröivät lähiökerrostalot ehkä vähän laskee tunnelmaa...

Mitähän tässä on tarkoitus tapahtua?

Toteemipuun ("Elämänpuun") symboliikkaa valotetaan alla olevassa kuvassa: ylimpänä pyhä kotka, sen alla pyhän kruunun neljä vaakunaa - yksi kutakin ilmansuuntaa kohden, sit isän, äidin ja pojan pyhä kolminaisuus, sen jälkeen sekalaisten sota- ja kansallissankarien muodostama oksisto, 'suojelijoiden' joukko ja alimpana leijonia.

Verijärvi