7.6. suuntasimme muutamaksi päiväksi ihmettelemään maailmaa Tonavan mutkassa. Tällä kertaa ei tarvinnut istua viittä tuntia bussissa, vaan vain kaksi ja puoli tuntia junassa Budapestiin, josta sit metroilun päätteeksi löysimme itsemme Esztergomiin vievästä täyteen ahdetusta, hikisestä bussista. 45 kilometrin matkaan saatiin iloisesti kulumaan reilu puolitoista tuntia pikkukylissä pysähdellessä.
Esztergomin linja-autoasemalle selviydyttyämme istuttiin evästelemässä hetki, minkä jälkeen käytettiin hyvä tovi pohtiessamme mihin suuntaan pitäisi lähteä, jotta löytäisimme varaamamme majapaikan. Kuten usein, tälläkin kertaa yksinkertaisin ratkaisu oli se tehokkain: kysyimme neuvoa bussiaseman työntekijältä, joka ei ulkopaikkakuntalaisena osannut meitä neuvoa, mutta keskustelumme kuullut laitapuolenkulkija viittoi meidät suuripiirteisesti oikeaan ilmansuuntaan, josta sitten eteenpäin kyselemällä löysimmekin vierasmajamme.

Majoituksemme oli n. 3 kilometrin päässä kaupungin keskustasta, ja välimatkaa tuli helteessä muutamaan otteeseen talsittua. Tonavan-varsi oli kaupungissa kaunis, jotkut markkinatkin siellä oli, jäätelö oli hyvää ja lopuksi kiivettiin kukkulalle, jossa sijaitsee kaupungin kuuluisin nähtävyys, basilika, josta en sit tainnut ottaa juuri kuvia, mutta tommonen pönttö. Basilikan ympäristössä oli paljon turisteja, ja absurdein kokemus olikin vierailu basilikan sisällä, jossa oli käynnissä hääseremonia, jota paikalle eksyneet turistit ikuistivat kameroillaan. Pitkään istuskeltiin kukkulalla maisemia ihastellen - tää on aika klassinen mutta aina varma ajanviettotapa reissuilla!
Ilta kului päivällistarpeita Tescosta ostaessa, päivällistä (salaattia ja kuppinuudeleita!) syödessä ja unkariks dubattua Ice Agea televisiosta tapittaessa. Aktiivilomailu kunniaan heh. Seuraavana aamuna vaihtuikin sit sijainti, mutta tässä vielä muutama huolella valikoitu valoisa kuva Esztergomista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti