Tässäpä muutama satunnainen toisiinsa millään lailla liittymätön havainto maailmasta:
1. Siinä missä Turun keskustassa kävellessä saa aina väistellä feissareita, täällä puolestaan katukuvassa liikkuvat lappujentyrkyttäjät, siis tyypit, jotka jakelee ohikulkijoille milloin minkäkin autokoulun, pizzerian tai kirjakaupan mainoslappuja. Tuntuu niin turhalta paperinkulutukselta, että en haluaisi näitä lappusia ottaa ja siten niiden menekkiä lisätä, mutta toisaalta tuntuu myös pahalta niiden todennäköisesti aika olemattomalla palkalla työskentelevien tyyppien puolesta, jotka näitä jakelee, että toisinaan työläissolidaarisuuden nimissä otan lapun ja heitän seuraavaan roskakoriin.
2. En ole vieläkään ihan päässyt selville siitä, mikä täällä on standardi tervehdyksien kanssa. Havaintojeni perusteella ainakin nuoremman kansanosan keskuudessa yleensä naiset antavat tavatessaan toisilleen poskisuukon (kerran kummallekin puolelle), miehet taas kädenpuristuksen. Ite tyydyn yleensä suomalaistyyliseen (fyysisesti) etäiseen "moi":hin (Szia! tai Helló!), mutta tää riippuu aika paljon ihmisestä ja tilanteesta. Itselleni ehkä vähän koominenkin esimerkki tästä oli parin viikon takainen tilanne, kun istahdin syömään opiskelijaravintolaan. Eräs unkarilainen tuttuni oli itse juuri lähdössä ja huomasi minut, jolloin hän tuli tervehtimään minua poskisuudelmin. Lyhyen, noin minuutin kestäneen keskustelumme päätteeksi hän lähti omille teilleen, mutta ei ennen kuin oli uudestaan saanut muiskautettua poskiani ympäröivää ilmatilaa. Mutta onnekseni nämä innokkaat suukottelijat on aika harvassa.
3. Miksei kaikista kaupoista saa puurohiutaleita! Vääryys. Sparista saa kaurahiutaleita, mutta ois kiva ostaa joskus jotain muitakin. Pitänee käydä jossain ekokaupassa katsomassa, että oisko muutakin valikoimaa.
4. Teitittely on musta kauhean mielenkiintoista. Tai ymmärrän sen, että on kohteliasta teititellä selvästi itseään vanhempia ihmisiä, mutta tuntuu suomalaisena jotenkin koomiselta, että opettajatkin teitittelee meitä parikymppisiä opiskelijoita! Nyrkkisääntönä voisi ehkä sanoa, että voin sinutella ihmisiä, jotka näyttää alle 40-vuotiailta, siitä vanhempia taas on sopivaa teititellä. Unkarin kielessä teitittelyssä käytetään yksikön kolmannen persoonan verbimuotoja, mikä aiheutti tällä viikolla yhdessä seminaarissa koomisen tilanteen kurssitoverin tiedustellessa opettajalta: "Tanár úr mikor húnyt el?", joka voi siis suomeksi kääntyä joko "Milloin opettajaherra [paikallisen laitoksemme entinen johtaja, josta oli juuri ollut puhe] kuoli?" tai "Opettajaherra, milloin kuolitte?". Tätä kyseistä opettajaa meillä ei ole tapana teititellä, joten kysymyksessä oli aika selvästi ensimmäinen tulkinta, mutta silti remahdimme opettajaa myöten nauruun jälkimmäisen tulkinnan absurdiudelle.
5. Viikon päästä sunnuntaina täällä on eduskuntavaalit. En oikein tiedä mitä odottaa tai ajatella. Tuntuu niin älyttömältä, että vaalit tulee todennäköisesti tälläkin kertaa voittamaan (tällä hetkellä eduskunnan paikoista 2/3 hallussaan pitävä) keskustaoikeistolainen Fidesz-puolue, joka voitostaan varmana ei ole julkaissut minkäänlaista vaaliohjelmaa, ja jonka johtaja, itsevaltiaan ottein maata käsittelevä pääministeri Viktor Orbán ei ole suostunut edes osallistumaan muiden puoluejohtajien kanssa television vaalitentteihin. Vasemmistopuolueet päättivät lähteä liikkelle yhteiseltä vaalilistalta, jonka kannatus ponnettoman kampanjoinnin seurauksena lienee tällä hetkellä pienempi, kuin kaikkien mukana olevien puolueiden yksittäiset aiemmat kannatuslukemat yhteensä. Puhumattakaan äärioikeistopuolue Jobbikista, joka on hieman pehmentänyt kampanjointiaan sitten viime vaalien (katso vertailun vuoksi vaalivideot vuodelta 2010 ja 2013), ja tuntuu nostavan kannatustaan lähinnä sillä perusteella, että he eivät ole vielä ehtineet olla hallituksessa mukana sössimässä asioita. Hohhoijaa tätä maata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti