Baja

Lauantaina päätettiin, että vois vaihteeksi käydä ihmettelemässä Unkaria Szegedin ulkopuolella. Ongelma täällä on se, että Unkarin kaukoliikenne on aika Budapest-keskeistä, ja täällä maakunnissa paikasta toiseen matkustaminen on hidasta. Toiseksi internetistä löytämäni listaukset Unkarin must see -nähtävyyksistä keskittyy pitkälti maan pohjoisosiin. Emme kuitenkaan antaneet esteiden masentaa, vaan päätimme lähteä läänirajat ylittävälle päiväretkelle länteen, Bajan kaupunkiin, 100 kilometrin ja kahden tunnin bussimatkan päähän Szegedistä. Baja valikoitui kohteeksemme lähinnä kaupungin tuntumassa sijaitsevan suojellun Tonavan rantavyöhykkeen ansiosta. 

Lähdimme liikkeelle aamulla kymmenen pintaan, ja aurinko paahtoi bussia vähän turhankin lämpimästi tuskallisen pitkältä tuntuneen matkan ajan. Puoliltapäivin rantauduimme Bajaan, ostimme vähän juomista ja pullaa ja lähdimme liikkeelle. Ihmisiä ei kauheasti näkynyt liikkeellä, vaikka kaupungissa olikin viihtyisiä aukioita, joissa voisi viettää aurinkoista lauantaipäivää. Katukylttejä seuraamalla löysimme Tonavan rantaan, ja lähdimme sit hetkellisten suunnistushämmennysten jälkeen taapertamaan pitkin joen rantaa.

Tonavasta tulee mulle aina jotenkin kotoisa ja lämpöinen olo. Alkujaan Budapestissa oon rakastunut joen upeisiin rantamaisemiin, ja tuntuu jotenkin lohdulliselta, että sen saman joen 2850 kilometriä kiemurtelevat läpi keskisen Euroopan, kuten minäkin, ja sen kanssa voi törmäillä milloin Belgradissa ja Novi Sadissa Serbian puolella, milloin eteläunkarilaisessa pikkukaupungissa. Tonavan halkomasta neljästä pääkaupungista mulla on puolet vielä näkemättä, mutta ehkäpä pääsen Wienissä ja Bratislavassakin vielä käymään!

Kaupungin puolelta metsän puolelle joen ylitti yksi ainoa silta, jonka lopulta saavutimme rämmittyämme läpi pusikkojen ja teollisuusalueiden. Löysimme metsänkin sitten, olihan siellä lehtistä ja vihreää! Ja kivaa vaihtelua tähän kaupunkieloon, kun tuntuu, ettei täällä Szegedissä oikeen missään oo mitään vähänkään isompaa metsäntapaista, kun vaikka Turussa missä vaan lähiössä ei tarvii kauaa könytä ennen kuin törmää metsään, mitä pidän kyllä ehdottomasti yhtenä Suomen etuna Unkariin verrattuna. Mussuteltiin sit eväitä ja löydettiin taas joku Tonavan haaraosasto, minkä vartta sit käveltiin jonkin matkaa, tohistiin ja tuhistiin pitkin pusikkoa, kunnes lopulta löydettiin takas tien varteen. Onneksemme osui bussikin sopivasti pysäkille, niin ei tarvinnut enää kävellä useamman kilometrin matkaa takaisin keskustaan. Opin muuten bussiaikataulujen merkinnöistä keskustellessamme, että lauantaikin on työpäivä eli munkanap, luulin nimittäin viikonloppujen olevan kauttaaltaan munkaszüneti napok eli töistä vapaita päiviä.

Takaisin keskustaan selvittyämme kävimme vielä syömässä kiinalaista pikaruokaa (kínai gyorsbüfé). Nää tuntuu olevaan järjestään aika kämäisiä paikkoja: ruuat kuumennetaan mikrossa ja kavereiden isot kevätrullamöhkäleet oli vielä lämmityksenkin jäljiltä puoliksi jäässä. Kerran kävin Kecskemétissä myös yhdessä tällaisessa paikassa, jossa sain sinänsä ihan mukiinmenevän tofusoosin pöytään noin vartin nuudeleiden jälkeen, jolloin olin jo ehtinyt syödä nuudelit luullen, ettei tofukastike koskaan tulisikaan. Tällä kertaa oma annokseni oli kuitenkin lämmin ja rasvainen, mikä lienee kaikki, mitä tämmösiltä kannattaa odottaa. Syötiin vielä jätskit joen tuntumassa, ihasteltiin tulipunaista laskevaa aurinkoa ja katseltiin tovi kaupunkia, ennen kuin suunnattiin bussiin ja köröteltiin läpi sysipimeän unkarilaisen maaseudun takaisin tänne sivilisaation pariin. Olipa kyllä onnistunut reissu, ja kiva nähdä vähän muitakin maisemia kuin näitä ainaisia Szegedin katuja.

Vapaussotataistelija István Türrin kunniaksi perustettu muistomerkki, kaupungissa ois ollut museokin hänen nimellään, mutta jäipä tällä kertaa käymättä...

No se Tonava, tui tui

Rakkauslukkoi muistomerkissä, alhaalla lenkkeilijä lepäilee penkillä

Luontokohteessamme oli jotain aidattuja alueita, joiden merkitys ei mulle avautunut

Harkittiin junalla menoa metsäpaikasta Bajan keskustaan, mutta ois pitänyt odottaa liian pitkään

Reissaajien värikästä sukkamuotia bussia odotellessa. Ostin muuten pari viikkoa sitten uudet (käytetyt) tennaritkin, ku vanhoista alkoi tulla kantapäät ulos ja maantie sisään.

Ohjeet liikennevalojen käyttöön ja jonku anarkismiblogin mainostarra, jossa päämisteri Orbánin naama ja "valta = kuolema" -teksti

Aurinko menee nukkumaan

Bussissa kotimatkalla

A jövőt nem lehet megállítani

Tässäpä muutama satunnainen toisiinsa millään lailla liittymätön havainto maailmasta:

1. Siinä missä Turun keskustassa kävellessä saa aina väistellä feissareita, täällä puolestaan katukuvassa liikkuvat lappujentyrkyttäjät, siis tyypit, jotka jakelee ohikulkijoille milloin minkäkin autokoulun, pizzerian tai kirjakaupan mainoslappuja. Tuntuu niin turhalta paperinkulutukselta, että en haluaisi näitä lappusia ottaa ja siten niiden menekkiä lisätä, mutta toisaalta tuntuu myös pahalta niiden todennäköisesti aika olemattomalla palkalla työskentelevien tyyppien puolesta, jotka näitä jakelee, että toisinaan työläissolidaarisuuden nimissä otan lapun ja heitän seuraavaan roskakoriin. 

2. En ole vieläkään ihan päässyt selville siitä, mikä täällä on standardi tervehdyksien kanssa. Havaintojeni perusteella ainakin nuoremman kansanosan keskuudessa yleensä naiset antavat tavatessaan toisilleen poskisuukon (kerran kummallekin puolelle), miehet taas kädenpuristuksen. Ite tyydyn yleensä suomalaistyyliseen (fyysisesti) etäiseen "moi":hin (Szia! tai Helló!), mutta tää riippuu aika paljon ihmisestä ja tilanteesta. Itselleni ehkä vähän koominenkin esimerkki tästä oli parin viikon takainen tilanne, kun istahdin syömään opiskelijaravintolaan. Eräs unkarilainen tuttuni oli itse juuri lähdössä ja huomasi minut, jolloin hän tuli tervehtimään minua poskisuudelmin. Lyhyen, noin minuutin kestäneen keskustelumme päätteeksi hän lähti omille teilleen, mutta ei ennen kuin oli uudestaan saanut muiskautettua poskiani ympäröivää ilmatilaa. Mutta onnekseni nämä innokkaat suukottelijat on aika harvassa. 

3. Miksei kaikista kaupoista saa puurohiutaleita! Vääryys. Sparista saa kaurahiutaleita, mutta ois kiva ostaa joskus jotain muitakin. Pitänee käydä jossain ekokaupassa katsomassa, että oisko muutakin valikoimaa. 

4. Teitittely on musta kauhean mielenkiintoista. Tai ymmärrän sen, että on kohteliasta teititellä selvästi itseään vanhempia ihmisiä, mutta tuntuu suomalaisena jotenkin koomiselta, että opettajatkin teitittelee meitä parikymppisiä opiskelijoita! Nyrkkisääntönä voisi ehkä sanoa, että voin sinutella ihmisiä, jotka näyttää alle 40-vuotiailta, siitä vanhempia taas on sopivaa teititellä. Unkarin kielessä teitittelyssä käytetään yksikön kolmannen persoonan verbimuotoja, mikä aiheutti tällä viikolla yhdessä seminaarissa koomisen tilanteen kurssitoverin tiedustellessa opettajalta: "Tanár úr mikor húnyt el?", joka voi siis suomeksi kääntyä joko "Milloin opettajaherra [paikallisen laitoksemme entinen johtaja, josta oli juuri ollut puhe] kuoli?" tai "Opettajaherra, milloin kuolitte?". Tätä kyseistä opettajaa meillä ei ole tapana teititellä, joten kysymyksessä oli aika selvästi ensimmäinen tulkinta, mutta silti remahdimme opettajaa myöten nauruun jälkimmäisen tulkinnan absurdiudelle. 

5. Viikon päästä sunnuntaina täällä on eduskuntavaalit. En oikein tiedä mitä odottaa tai ajatella. Tuntuu niin älyttömältä, että vaalit tulee todennäköisesti tälläkin kertaa voittamaan (tällä hetkellä eduskunnan paikoista 2/3 hallussaan pitävä) keskustaoikeistolainen Fidesz-puolue, joka voitostaan varmana ei ole julkaissut minkäänlaista vaaliohjelmaa, ja jonka johtaja, itsevaltiaan ottein maata käsittelevä pääministeri Viktor Orbán ei ole suostunut edes osallistumaan muiden puoluejohtajien kanssa television vaalitentteihin. Vasemmistopuolueet päättivät lähteä liikkelle yhteiseltä vaalilistalta, jonka kannatus ponnettoman kampanjoinnin seurauksena lienee tällä hetkellä pienempi, kuin kaikkien mukana olevien puolueiden yksittäiset aiemmat kannatuslukemat yhteensä. Puhumattakaan äärioikeistopuolue Jobbikista, joka on hieman pehmentänyt kampanjointiaan sitten viime vaalien (katso vertailun vuoksi vaalivideot vuodelta 2010 ja 2013), ja tuntuu nostavan kannatustaan lähinnä sillä perusteella, että he eivät ole vielä ehtineet olla hallituksessa mukana sössimässä asioita. Hohhoijaa tätä maata.

Víztorony

 

Asun n. 10 minuutin kävelymatkan päässä Pyhän Tapanin aukiosta (Szent István tér), jossa sijaitsee vuonna 1904 valmistunut ja vuonna 2005 kunnostettu vesitorni. Jo alkusyksystä puhuttiin vaihtarikavereiden kanssa, että tuonne pitäisi jossain vaiheessa kivuta näkymiä ihmettelemään. Tornin aukioloajat olivat kuitenkin niin omituiset ja satunnaiset, että emme tähän asti olleet saaneet aikaiseksi. Viime viikolla torni oli kuitenkin auki koko viikonlopun, liekö olleet kansalliset vesipäivät tai jotain vastaavaa jännää. Ilma oli kaunis ja setä pyöritti tornin ulkopuolella hattaraa, joten päätimme ottaa tilaisuudesta vaarin ja perehtyä vesitornin tarjoamaan kulttuuris-esteettiseen sisältöön. Tavallisesti torniin päästäkseen pitää ostaa pääsylippu (alle euron...), mutta viime viikonloppuna sisäänpääsy oli ilmainen.

Tornin sisäosissa eri kerroksissa oli kaikenmoisia näyttelyjuttuja. Alakerran erivärisiä vesipulloja jaksettiin hetki ihmetellä. Mutta loppuaika meni sit jonossa seisoskellessa - tornin huipulle oli nimittäin pyrkimässä laumoittain lauantaikävelijöitä.

Ilmeisesti ammoisina aikoina soodavedenvalmistaja oli tuottoisa ammatti

En tiedä mitä tässä tapahtuu, oiskohan soodavedenvalmistusta?

Kivoi pulloi

Havainnollinen esitys veden kiertokulusta

Tornin huipulla oli sairaasti ihmisiä, mutta hyvä näkymä yli kaupungin.

On tää aika kiva kaupunki kuitenkin!

Március, märts, южтолэзь

Sade on ropissut kattoikkunaani koko aamun, mutta melkeen koko viime viikon oli vaan tosi lämmin, ja jos puut eivät olisi vielä osittain lehdettömiä, olisin erehtynyt luulemaan (Suomen) kesän jo koittaneen. Haahuiltiin paljon ympäri kaupunkia, kiivettiin läheiseen vesitorniin, joka oli kerrankin yleisölle auki, syötiin jäätelöä puistossa suoraan paketista kymmeneltä illalla. Hyviä päiviä ja ihmisiä.

Széchenyi térillä on jotain kukkivia puita, jonka lajista mulla ei oo mitään käsitystä. Kukat on vähintään mun nyrkkini kokoisia, vaaleanpunaisia ja taivaallisen tuoksuisia. Voisin kyl viettää kaikki keväät täällä Unkarissa!

Lämpimissä illoissa liikkuu paljon ihmisiä, ja kaupunki tuntuu elävämmältä kuin aikoihin. Ihanat nuoret katusoittajatkin jaksoivat jammailla illan jo hämärtyessä.

Löydettiin D:n talon sisäpiha ja paistateltiin päivää lintujen livertäessä. 

Mutta nyt sateen ropsuttaessa ja uuden kouluviikon alkaessa mua kutsuvat vain läksyt ja rästitehtävät. Iloista alkavaa viikkoa kaikille!

Udmurtin yksinkertaisen menneen ajan harjoittelua

Ópusztaszer

Viime viikonloppuna kevään koittamisen kunniaksi harrastettiin vähän kotiseutumatkailua. N. 40 minuutin (ja opiskelijalle vajaan euron suuntaansa maksavan) bussimatkan päästä Szegedistä on Ópusztaszerin kansallinen historiallinen muistopuisto (Ópusztaszeri Nemzeti Történeti Emlékpark). Vuonna 1982 perustetun ulkoilmamuseon alueella kuuluisin yksittäinen nähtävyys on Árpád Fesztyn maalaama 15 metriä korkea, 120 metriä pitkä ja halkaisijaltaan 38-metrinen panoramamaalaus, joka kuvaa unkarilaisten maahantuloa (honfoglalás) vuonna 895. Ópusztaszerin rotundassa maalaus on ollut näytillä vuodesta 1995. Maalaus (jota en tullut kuvanneeksi, mut netistä löytyy) oli jo kokonsa puolesta varsin vaikuttava ilmestys. Maalaukseen saumattomasti liittyvät myös etualalle rakennettu dioraama. Itse puistoon sisäänpääsy oli maksuton, maalauksen töllistely maksoi opiskelijalle muistaakseni kolmisen euroa. Elämykseen kuuluu myös maalauksen historiaa ja sotaisaa sisältöä ruotiva selostus, jonka saa unkarin lisäksi pyynnöstä myös englanniksi ja saksaksi. Ois tuolla ollut myös vahakabinetti ja en tiedä mitä kaikkee, mutta tuon maalauksen lisäksi sit vaan käyskenneltiin ulkotiloissa auringonpaisteesta nauttien.

KEVÄT

Unkarilaisia riimuja

Unkarin maaseudulla kanat temmeltävät vapaina (ja pakenevat kuvaajaa)

Sisäänkäyntitötsä, Szegedi kapu eli Szegedin portti

Legendan mukaan ammoisina aikoina, kun unkarilaiset eivät vielä olleet päätyneet nykyisille asuinsijoilleen Karpaattien altaaseen, heidän ruhtinaansa näki kerran unta, jossa valtaisat kotkat hyökkäsivät unkarilaisten ja heidän eläintensä kimppuun. Ihmisten yritykset torjua kotkia eivät onnistuneet, mutta onneksi paikalle osui nopea ja rohkea turul-lintu. Tämä tappoi yhden kotkista, mikä sai loputkin petolinnut pakenemaan. Tämä uni sai unkarilaiset hylkäämään tuolloisen asuinpaikkansa ja lähtemään kohti hunni Attilalta perinnöksi saamaansa maata. He eivät kuitenkaan löytäneet tietä, jolloin turul jälleen ilmestyi unessa kehottaen unkarilaisia seuraamaan itseään. Turul sitten ilmestyi seurueelle, jonka tämä parin välipysähdyksen kautta johdatti Pannoniaan (eräs muinaisen Rooman provinsseista, joka sijaitsi nykyisen Länsi-Unkarin ja aika monen muunkin valtion alueella), ja tänne tyypit sit jämähtivät.

Turulin patsas

Yksityiskohta patsaasta: kyliä ja kaupunkeja

Joku muinainen maja

Siellä ilman takkia niin no oli lämmin!

Kuningas Béla III:n nimetön kirjuri Anonymus kirjoitti vuoden 1200 paikkeilla latinankielisen teoksensa Gesta Hungarorum, joka on yksityiskohtaisin unkarilaisten maahantulosta kirjoitettu kuvaus. Anonymus oli ilmeisesti myös ensimmäinen, joka mainitsi Ópusztaszerin kirjoituksissaan (muodossa Szer).

Anonymus kirjoittaa häkissä

Muinainen kalaverkko?

Unkarilaiset maailmalla -kartta

Alla olevissa kuvissa näkyvä rakennuskanta esittää ilmeisesti 1800-luvun perinteistä kylämaisemaa. 

Historiallinen tuulimylly

Historiallinen maanviljelyskone

Alla pullisteleva rakennelma on unkarilaiset Karpaattien altaaseen johdattaneen Árpád-kuninkaan muistomerkki, joka pystytettiin 1896 kansakunnan tuhatvuotisen taipaleen kunniaksi.

Yks kuningas oli ottanu vähän osumaa

Sammaloituneet pyhimykset ei vieri

Tässä vaiks jonkun rauniot