Kisoroszi & loppu lähenee

Olipa ihanat 9 päivää käännösleirillä Kisoroszissa. Aamuisin käännettiin kirjallisuutta, lounaan jälkeen käyskenneltiin idyllisissä Tonavan-rantamaisemissa, iltapäivät ja illat kului kirjallisuusaiheisia esitelmiä ja unkarilaisten kirjailijoiden haastatteluita kuunnellessa ja viiniä juodessa. Ihmiset oli upeita ja kaikki ohjelma tosi inspiroivaa. Tää oli sysäys johonkin suuntaan, mutta vain aika näyttää, tuleeko kääntämisestä mulle minkäänlaista uraa. 

Leiriltä paluun jälkeisenä parina päivänä oon sosialisoinut ja katsonut jalkapalloa. Huomenna pitää käydä Budapestissa hakemassa Venäjän-viisumi, lisäksi pitää vielä kerätä opeilta viimeiset nimmarit opintosuoritusotteeseen, tavata ihmisii, ehkä käydä viel jossain, ja sit alkaakin olla tää keikka pikku hiljaa valmis.

 

Visegrád

Yhden Esztergomissa vietetyn yön jälkeen lähdimme siis aamulla Visegrádiin (joka tarkoittaa ilmeisesti slovakiksi "korkeaa vuorta", en tosin jaksa tarkistaa haha). Vasta Esztergomissa tajuttiin, että Visegrád on ihan pikku kaupunki / kylä (alle parituhatta asukasta), jossa tulisimme kuitenkin kaksi yötä viettämään. Toki myös paikkakunnan ainoa kauppa oli jonkun kirkollisen pyhän (helluntai?) seurauksena kaksi päivää kiinni, mutta onneks paikallinen vihannespuodin pitäjä oli tarpeeksi harhauskoinen pitääkseen puotia aamupäivisin auki, joten emme kuolleet nälkään. 

Itse kaupunki oli tosiaan hyvin pieni, mutta näin sesongin aikaan turismi pitää paikan aika eläväisenä. Käytiin joen yli lautalla kaupungin toisella puolella, josta sai hyvää jäätelöä ja SATAPROSENTTISTA RUISLEIPÄÄ, kiivettiin kaupungin kuuluisalle linnavuorelle ja istuskeltiin tuntikausia Tonavan rannalla. Asuttiin semmosessa sievässä vierasmajassa, jossa ei lisäksemme muita vieraita näkynyt. Paikkaa pitävä täti-ihminen päivitteli joka päivä, miten kuuma päivä onkaan tulossa - noina päivinä lämpötila siis nousi +34:ään asteeseen - ja keitti meille aamuisin vahvaa kahvia. Paikassa oli lisäks vanha mäyräkoira, joka taapersi kiireettömästi pitkin terassia ja pihaa, ja oli aina valmis rapsutettavaksi. (Mun täytyy oikeesti varmaan hankkii koira joskus ku oon aikuinen ja asettunut, niin paljon innostun aina kun kohtaan tollasia elikoita.) 

Oli jännä, kun linnavuorelta metsän läpi laskeutuessamme kohtasimme ensin vakavana seisoskelevan matkailijaryhmän, vähän alempana kaksi miestä tyhjän pahviarkun kanssa ja vielä vähän alempana poliisi- ja hautaustoimiston autot. Ilmeisesti joltain oli terveys pettänyt kesken rinnettä kapuamisen, rauha muistolleen. 

Tätä kirjoittaessani oon palannut Szegedin kautta Visegrádiin (tarkemmin Kisorosziin) puuhastelemaan kääntäjäleirille, tätä lukiessanne oon jälleen kerran palannut Szegediin. Katsotaan mihin tie vielä vie ennen paluuta Suomeen! 

Aamuikkuna

Näkymä linnavuorelta

Linnanraunioita

Järjestelen simpukankuorikokoelmaani

Kerättiin vähän simpukankuoria

Majapaikkamme pihapiiri

Esztergom

7.6. suuntasimme muutamaksi päiväksi ihmettelemään maailmaa Tonavan mutkassa. Tällä kertaa ei tarvinnut istua viittä tuntia bussissa, vaan vain kaksi ja puoli tuntia junassa Budapestiin, josta sit metroilun päätteeksi löysimme itsemme Esztergomiin vievästä täyteen ahdetusta, hikisestä bussista. 45 kilometrin matkaan saatiin iloisesti kulumaan reilu puolitoista tuntia pikkukylissä pysähdellessä.

Esztergomin linja-autoasemalle selviydyttyämme istuttiin evästelemässä hetki, minkä jälkeen käytettiin hyvä tovi pohtiessamme mihin suuntaan pitäisi lähteä, jotta löytäisimme varaamamme majapaikan. Kuten usein, tälläkin kertaa yksinkertaisin ratkaisu oli se tehokkain: kysyimme neuvoa bussiaseman työntekijältä, joka ei ulkopaikkakuntalaisena osannut meitä neuvoa, mutta keskustelumme kuullut laitapuolenkulkija viittoi meidät suuripiirteisesti oikeaan ilmansuuntaan, josta sitten eteenpäin kyselemällä löysimmekin vierasmajamme. 

Majoituksemme oli n. 3 kilometrin päässä kaupungin keskustasta, ja välimatkaa tuli helteessä muutamaan otteeseen talsittua. Tonavan-varsi oli kaupungissa kaunis, jotkut markkinatkin siellä oli, jäätelö oli hyvää ja lopuksi kiivettiin kukkulalle, jossa sijaitsee kaupungin kuuluisin nähtävyys, basilika, josta en sit tainnut ottaa juuri kuvia, mutta tommonen pönttö. Basilikan ympäristössä oli paljon turisteja, ja absurdein kokemus olikin vierailu basilikan sisällä, jossa oli käynnissä hääseremonia, jota paikalle eksyneet turistit ikuistivat kameroillaan. Pitkään istuskeltiin kukkulalla maisemia ihastellen - tää on aika klassinen mutta aina varma ajanviettotapa reissuilla!

Ilta kului päivällistarpeita Tescosta ostaessa, päivällistä (salaattia ja kuppinuudeleita!) syödessä ja unkariks dubattua Ice Agea televisiosta tapittaessa. Aktiivilomailu kunniaan heh. Seuraavana aamuna vaihtuikin sit sijainti, mutta tässä vielä muutama huolella valikoitu valoisa kuva Esztergomista.

Tuntemattomat ihasteli maisemia kuvauksellisesti

Kisuperhe asui kerrostalon pihalla, joku niitä vissiin ruokkikin

Még egyszer: Miskolc

Tässäpä tulee vielä kuvia itse Miskolcin kaupungista. Aika paljon satoi reissumme aikana, ni jouduttiin sit piileskelemään kahviloissa ja kebabbiloissa. Ehdittiin kuitenkin kierelläkin. Miskolc on teollisuuskaupunki, eikä ehkä aina samalla tavalla "nätti" kuin monet muut unkarilaiset kaupungit (vrt. Eger), mutta "nättiäkin" arkkitehtuuria löytyi, ja omituiset kommunisminaikaiset hökkelitkin oli mielenkiintoisia. Asukasluvultaan suunnilleen samankokoiseen Szegediin verrattuna kaupunki tuntui levinneen laajemmalle alueelle - esimerkiksi kampus oli keskustasta noin viiden kilometrin päässä, kun taas Szegedissä ainakin oman elinpiirini sisällä kaikki on kävelymatkan päässä, vaikka tavallaan täällä asunkin "kaukana" keskustasta. Ei olla yleensä reissuillamme ehkä kauheita museohaukkoja, mutta lähtöpäivämme käytiin teatterimuseossa sadetta paossa, ja olihan siellä kaikkee mielenkiintoista krääsää! Muistutti myös mua yhä toteutumattomasta tavoitteestani käydä teatterissa kerran täälläoloni aikana. 

Koululaisten koristelema ratikka ilahdutti

Sormi

Muistelutaulu vuoden 1956 kansannoususta

Koulun seinästä

Satoi

"Tämä on minun kaupunkini."

Kansannousu taas

Väsähtäneenä teatterimuseossa - onneks oli tyynyjä lattialla

Teatterikiikareita ja muuta

Söpöt pelikortit teatterimuseossa

Sai vähän tälläytyäkin

"Roomalainen karnevaali"

"Ruostehautausmaa"

Sokerina pohjalla linja-autoasemalla bongattu liike: "Kotirouvien kauppa", joka myy mm. makeisia, kosmetiikkaa ja kodinpuhdistustuotteita.

Se siitä, seuraavalla kerralla vuorossa uudet maisemat!

Lillafüred

Toisena Miskolcin-päivänämme määränpäämme oli vierailla Lillafüredissä, joka on hallinnollisesti osa Miskolcin kaupunkia, mutta varsin kaukana itse kaupungista. Lillafüred on osa Bükkin kansallispuistoa, ja suosittu lomakohde varsinkin kotimaan turistien keskuudessa. Kampukselta Lillafürediin pääsimme kahdella bussilla ja raitiovaunulla. Onneksemme päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Yritettiin vähän kiivetä vuorellekin (tai mikskä näitä Unkarin kukkuloita nyt sanois, mutta on ne suomalaisesta näkökulmasta ihan vuoria), mutta lähinnä mun laiskuuteni johdosta päädyttiin jossain vaiheessa vaan jättämään kiipeilyt sikseen ja syömään eväitä. 

Reissun alkuosan seuranamme roikkui eräs Koiralainen, joka vain päätyi seuraamaan meitä pari tuntia. Eväämme eivät Koiralaista kiinnostaneet, rapsutukset sitäkin enemmän. Paikalla oli lisäksemme jokunen koululaisryhmä, sekä jonkin verran muita matkaajia, mutta mistään turistirysästä ei voinut puhua, aika rauhassa saimme siis nauttia luonnon rauhasta. Veneenkin ois saanut lainaksi järvellä souteluun, mutta A. oli itseäni vähemmän luottavainen soututaitojeni suhteen, joten päädyimme sit järveä sivuavaan polkuun. Olisi ollut jotain luoliakin, joissa ei tällä kertaa käyty. Lillafüred oli todellakin käymisen arvoinen paikka. Vehreitä vuoria jaksais ihastella loputtomiin!

Koirakaveri

Tässä vaiheessa vielä reippaasti kipuamassa, tyylikkäästi vain toinen hiha käärittynä

Fiinimpi kartano, missä fiinit ihmiset voi kai yöpyäkin

Vesiputouuuus. Unkarin korkein, kuulemma.

Sándor Petőfin käsi ja runollinen kivi