Sopeutuminen

Sopeutumista on se, ettei jaksa tietä ylittäessään etsiä lähintä (mutta silti kaukaista) suojatietä, vaan loikkii paikallisten tapaan tien yli silloin, kun autoja ei näytä olevan tulossa. Ei ne ny kuitenkaan päälle tuu. Niinpä niin.

Sopeutumista on se, että hakee joka-aamuisen kahvinsa pienestä leipomopuodista just samaan aikaan, kun kaikki paikalliset opiskelijatkin siellä tungeksivat. Tilaisuus muistuttaa huutokauppaa, kun tiskin takaa aina huudellaan kulloinkin valmistunutta kahviannosta ja sit mietitään, mikä kuului kenellekin.

Sopeutumista on se, että juttelee unkarilaisten opiskelukavereiden kanssa, ja välillä ymmärtää kertakuulemalta, mitä ne haluaa sanoa. Sit yhtäkkiä uskaltaa laittaa niille kaveripyyntöjä Facebookissa ja ihmettelee maailman pienuutta, kun meillä onkin yhteisiä tuttuja Suomesta tai Virosta.

Sopeutumista on se, kun varpaille astuessa anteeksipyynnöt (bocsánot) ja keskustelussa samanmielisyyden ilmaisut (igen) tulee automaattisesti unkariksi riippumatta siitä, mikä on kulloinenkin keskustelukieli. Tai kun ei muista, mikä on "hallitus" englanniksi, mutta muistaa sen kyllä unkariksi (kormány).

Sopeutumista on se, kun ottaa jokalauantaiseksi tavaksi mennä tungeksimaan torille mummojen sekaan ja käyttää kymmenen minuuttia valitakseen tarjoustomaateista ne vähiten kämäiset.

Oon tässä ehtinyt vilustumaankin ihan omaa tyhmyyttäni. Nyt on sentään edetty kurkkukivusta yskään, ja ääneni on taantunut surkeaksi pihinäksi. En osaa sanoa, oliko eilinen pálinkan juominen terveydelleni enemmän hyödyksi kuin haitaksi. Onneksi sentään puolet tän päivän tunneista oli peruttu. Viikonloppuna ois kotimaanmatkailua tiedossa, joten toivottavasti siihen mennessä oisin jo ainakin vähän paranemaan päin. Olon kohenemisen toivossa kittaan teetä litratolkulla, mitä teen tosin terveenäkin. Tervettä loppuviikkoa kaikille!