tiistai 15. lokakuuta 2013

Minä, maahanmuuttaja

Unkarissa pidempään (yli 3 kuukautta) oleskellessa olisi suotavaa jossain vaiheessa rekisteröityä virallisesti maassa olevaksi. Tuo kolmen kuukauden sääntö koskee siis EU-kansalaisia, voi olla että muiden pitää tehdä itsensä tiettäväksi jo lyhyempien oleskelujen aikana. Tällä viikolla päätin vihdoin tarttua härkää sarvista, ja hoitaa itselleni oleskeluluvan. Sen saadakseen pitää tietty olla kaikenlaisia papereita: vuokrasopimus, vaihtotodistukset niin koti- kuin vaihtoyliopistoltakin, todistus taloudellisesta vakavaraisuudesta (eli mulla siis Kelan todistus siitä, että tuet juoksee, sekä todistus Erasmus-apurahasta), Eurooppalainen sairasvakuutuskortti, sekä tietysti erityinen 1000 forintin (n. 3,4 €) postimerkki (illeték bélyeg).

Käytiin eilen Adrianen kaa postitoimistossa ostamassa nuo vaaditut erikoismerkit. Kyseessä oli mulle eka käynti unkarilaisessa postitoimistossa. Szegedin pääkonttorissa oli vuoronumeroautomaatti, josta työntekijä otti vuoronumeron ja ojensi meille. Luulis tämmösellä politiikalla pääsevän täystyöllisyyteen, mutta ilmeisesti ei sit kuitenkaan. Vuoronumeroita ei tietty missään huudeltu tai kyselty, puhumattakaan Suomessa tutuista näyttötauluista, vaan mentiin vaan jonon jatkoksi. Tiskillä sit räkä aivoissa suristen pyysin meille ensin kymppitonnin merkkejä, kunnes tajusin, että tuhannen forintin merkithän me tarvittiinkin. 10 000 forintin (n. 34 €) merkkejä ois siis kuitenkin ollut tarjolla, mulla ei ole tosin aavistustakaan, mihin niitä tarvitsee.

Tänään lähdin unkarintunnin ja lounaan jälkeen kohti tarunhohtoista Maahanmuuttovirastoa (Bevándorlási és Állampolgársági Hivatal). Olin kuullut kauhujuttuja loputtomista jonoista ja paperinleimausmaratoneista, mutta kaikki sujui oikeastaan aika helposti. Suurin haaste oli vuoronumeroautomaatti, joka tarjosi ei enempää eikä vähempää kuin kymmenen eri vaihtoehtoa erilaisille tarpeille. Lukiessani vaihtoehdot läpi ensin unkariksi ja sitten englanniksi en tullut hullua hurskaammaksi siitä, mikä pitäisi valita. Menin siis kysymään vahtimestarisedältä, että mikä pitäis valita kun oon vaihto-opiskelija ja maassa kymmenen kuukautta, ja hän kiltisti auttoikin mua valitsemaan oikean nappulan.

Väkeä ei ollut paikalla ruuhkaksi asti, siispä odotin vuoroani vain kymmenisen minuuttia. Tiskille saapuessani yritti virkailija ensin palvella mua englanniksi, mutta koska 'oleskeluluvan' unkarinkielinen vastine tartózkodási engedély oli mulle ilmeisesti helpompi muistaa kuin residence permit, päädyimme hoitamaan koko rotlan unkariksi, mistä virkailija oli varsin otettu ja mielissään. Hän kertoi itse yrittäneensä joskus opetella suomea omin päin, mikä oli sit kuitenkin osoittautunut liian haastavaksi. Siinä lomakkeita täytellessä ja mukavia jutellessa tuntui vähän kuumottavalta, kun muutaman tiskin päässä joku toinen tuoreehko maahantulija yritti selvittää asioitaan, joihin ilmeisesti liittyi poliisi ja rahan kadottamista, ja virkailija aika tylyyn sävyyn totesi mm. "en ymmärrä englantiasi" ja "tämä ei vaikuta hyvältä". En lähde arvailemaan, oliko asiakkaan tummalla ihonvärillä osansa tylyssä kohtelussa, toivottavasti ei.

Oma kokemukseni maahanmuuttovirastossa oli varsin jouheva myös verrattuna erään kaverini kokemukseen. Hänen isänsä on nimittäin serbianunkarilainen, mutta saanut Unkarin kansalaisuuden vasta kaverini syntymän jälkeen, joten oleskeluluvan saadakseen kaverini piti kirjallisesti vakuuttaa, ettei aio hakea Unkarin kansalaisuutta täällä olonsa aikana. Tilannetta tuntemattomille siis lyhyesti avaten: ensimmäisen maailmansodan jälkeen solmitussa Trianonin rauhansopimuksessa Unkari menetti 2/3 pinta-alastaan ja väestöstään naapurimaille, enimmäkseen nykyisille Romanialle, Slovakialle ja Serbialle, joissa tänä päivänäkin asuu yhteensä reilut kaksi miljoonaa etnistä unkarilaista. Näiden naapurimaiden vähemmistöunkarilaisten on myös mahdollista saada Unkarin kansallisuus, mikä sit heidän jälkeläisilleen näköjään aiheuttaa tämmöstä omituista säätämistä. Mut loppu hyvin, kaikki hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti