Göttingen vielä kerran

Ennen kuin kertoilen viimeisimmästä reissusta, palaan vielä hetkeks huhtikuun puoliväliin Göttingeniin. Viimeisenä päivänä Ifuscon osanottajille järjestettiin retkiä, jotka oli etukäteen ilmoittautuessaan saanu valita muutamasta vaihtoehdosta. En edes muista, mitä olin valinnut, mutta alkuperäinen valintani oli yllättäen muuttunut kemiamuseoon. Ei auttanut muuta kuin suunnata kohti Göttingenin yliopiston pohjoista kampusta ja katsoa mitä tuleman pitää. 

Ilma oli upea ja kampus kaunis eiku.

Selvisi, että kemiamuseo oli oikeasti vain yksi huone, johon oli koottu göttingeniläisten kemistien saavutuksia vuosien varrelta. Oppaanamme oli vanha setä, joka oli kauheen innoissaan aiheestaan, mutta jotenkin hänen esiintymisensä ei onnistunut sitä aiheen mielenkiintoa yleisöönsä ihan välittämään. Mutta yli tunnin saimme pienessä huoneessa kulumaan, joten aika syvissä kemistisissä vesissä uitiin. 

Uteliaat fennougristit kemian kiehtovassa maailmassa.

Tää oli ehkä lempijuttuni! Alkuainetaulukko, josta käy selville kunkin alkuaineen ensimmäisenä keksinyt äijä.

Töhnät purkissa. 

Itsellä alkoi  lopulta olla vähän tällainen olo:

Mut lopulta kierros päättyi, ja ulkonakin sää oli seljennyt. Lähdimme siis vielä Göttingenin keskustaan kaupunkikierrokselle oppaan johdolla. Ennen varsinaista kaupunkikierrosta kävimme osoittamassa kunnioituksemme Göttingenin yliopiston suomalais-ugrilaisen laitoksen vanhalle tukikohdalle, jossa Ifusco myös perustettiin 30 vuotta sitten. 

Sit takasin keskustaan. 

En nyt kuukautta myöhemmin tietenkään enää muista kauheesti kaupunkikierroksen yksityiskohtii, mutta opas oli mainio ja kertoi vinkeitä tarinoita kaupungin historiasta. Oli mm. joku kirkontorni, jossa opiskelijat oli saaneet puoli-ilmaiseksi asustella sillä ehdolla, että viikonloppuisin turistit pääsevät heidän kortteeriinsa ihmettelemään, mutta muutama vuosi sitten tornissa asuminen oli paloturvallisuussyistä kielletty. Mut ihana ihana Göttingen! 

Koirien vessa :3

Kaupunkikierroksen jälkeen päästiin viel mässäämään konferenssin järjestämisestä ylijääneillä rahoilla pannukakkupaikkaan. Ranskalaisia pannukakkuja en kyllä itse voi suositella - ovat kuivia kuin mitkä. Palasin sit majapaikkaani, ja lähdettiin Annan kaa vielä ajelemaan Göttingenin lähistöllä sijaitsevalle linnanrauniolle. Ilmeisesti tämmöisiä linnakkeita on Saksanmaa pullollaan monien alueellisten kuningaskuntien jäljiltä, mutta itse olin totta kai aivan innoissani, kun ei Suomessa mitään linnavuoria oo! Plesse burg oli siis kohteemme. 

Näköala linnavuorelta.

 Kiipesin Goethen mukaan nimettyyn lehmukseen luonnollisine kamerailmeineni ja tuolloin vielä ihanan lyhyine hiuksineni (yy).

 

Käytiin vielä kävelemässä linnaa ympäröivässä metsässä. Siellä oli joku projekti käynnissä, että edesmenneet omaisensa voi haudata puuhun (!?), ei ihan tajuttu et miten toi systeemi toimii, ehkä tuhkat ripotellaan jonkun tietyn puun ympärille tms. tai sit se on vaan symbolinen ele. Mutta sinne saa rakkaidensa nimet puuhun kiinnitettävään kylttiin, että tietää sit minkä puun juurelle mennä muistelemaan. 

Tässä siis Göttingen, ensi kerralla vähän tuoreemmat aiheet. 

Nyár, гужем, suvi

Tenttejä on ja muutakin vähän. Vuosipäivääni juhlistimme pienellä porukalla kera kakun ja korttipelien. Huomenna lähdetään A:n kanssa muutamaksi päiväksi reissuun Koillis-Unkariin: Egeriin ja Miskolciin. Miskolcista majoituksen löytäminen tuntui ensin olevan vähän kiven alla, mutta lähetin eilen illalla sähköpostia osoitteeseen, jonka löysin viimeksi vuonna 2010 päivitetyltä nettisivulta. Suureksi yllätyksekseni tänään aamuna tulikin vastaus, ja on siis katto pään päällä matkan ajaksi, jee! Eilen vihannespuodissa vieraillessamme havattiin kirsikkakauden alkaneen, ja oonkin tässä vajaan vuorokauden sisällä ostanut kirsikoita jo kolmeen otteeseen... Mutta ne on niin hyviä!

Rautatieasema ilta-auringossa

Kirkkoo ympäröivässä muurissa oli hienoja maalauksia

Nautiskelin kirjallisuudesta nurtsilla makoillen

Katseltiin Cosmosta pihalla kirsikoita syöden

Semmosta kesää täällä!

Geresdlakin suomalaiskylä

Pécsin ja Mohácsin välissä on pieni kylä, jossa omistaa talon jo niin moni suomalainen, että tänä vuonna kyläpäivänä järjestettiin myös perinteisen suomalaisen urheilun festivaali. Geresdlakin suomalaiset asukkaat kertovat, miksi he ovat valinneet pienen unkarilaisen paikkakunnan, jossa pormestarin virasto järjestää unkarilaisille asukkaille suomen kielen kursseja, ja jossa on käynnistynyt myös vaihto-ohjelma paikkakunnan pohjoisen ystävyyskaupungin kanssa. 

(Käännös omani, alkuperäisteksti ja video löytyvät täältä. Kannattaa vilkaista, seitsenminuuttisella videolla puhutaan enimmäkseen englantia ja jonkin verran myös suomea, joten unkaria taitamattomallekin voi olla ihan kiinnostava.)

Vízmérő leolvasása

Äsken ovelle koputettiin ja oven takana oli keski-ikäinen täti, joka halusi tulla lukemaan vesimittarimme. En ole koskaan aiemmin lukenut vesimittaria, enkä tästä johtuen edes tiennyt sen sijaintia. Täti kuitenkin tiesi sen olevan kylppärissä. Luulin että kyseessä olisi huriseva vedenlämmityslaitteemme, mutta kun en nähnyt sen kyljessä mitään numeroita, menin nolona toteamaan tädille, että nyt en kyllä osaa, voisiko täti tulla itse katsomaan. Selvisi, että vesimittari onkin vessanpöntön takana olevassa kaapissa hyvin kätkettynä ja lukemisen kannalta aika epäkäytännöllisesti sijoitettuna. Saatiin kuitenkin luvut selville ja lähtiessään täti vielä käytti varmaan ulkomaankielisen sanavarastonsa kokonaisuudessaan huomatessaan, että en oo unkarilainen. Kylpyhuoneen kaakeli oli biutiful, kiittelyt ja hyvästitkin sujui englanniksi. Ihan hauska kohtaaminen!

Kicsi a világ

Pieni maailma: istuimme eilen kaverini kanssa hungarologian laitoksen käytävällä odottelemassa oppiaineen järjestämien kaudenpäätöskestien alkamista, kun ohitsemme käveli tyyppi, joka katsoi mua kuin tunnistaen, itse vain möllötin hölmönä. Selvisikin, että tää puolalainen oli ollut kanssani yhtä aikaa Debrecenissä unkarin kielen ja kulttuurin kesäkurssilla vuonna 2011! Hän oli tullut myös Szegediin vaihtoon (tosin vain kevätlukukaudeksi), mutta tapasimme täällä ekaa kertaa vasta nyt, lukukauden päättyessä. Samoin sain selville, että yks bulgarialainen tyyppi täällä sijaistamaltani suomen kurssilta on opiskellut Budapestissa vuosi sitten yhdessä romanialaisen tyypin kaa, joka oli mun kanssa samaan aikaan kesäkurssilla Budapestissa vuonna 2012. Jotenkin kivaa, että on päätynyt opiskelemaan kieltä, jota opiskelee sen verran pieni määrä ihmisiä, että syntyy tämmösiä kytköksiä.  

I <3 Magyarország.

Oikeesti täällä vaan sataa mut tässä aurinkoisten päivien muistolle

Vappu, viisut ja matka sipulin alkulähteille

Heoo, päässy vähän unohtumaan blogi hups, sori fanit. Sataa toista päivää putkeen ni möllötän sit vaan sisällä jee. Oon ollu vähän kipeänäkin viime aikoina, mutta nyt alan olla jo paranemaan päin. Tänään on viimeinen virontunti, mutta muuten kaikki kontaktiopetus on loppunut. Muutaman tentin oon tehny, muutama vielä tulossa, myös sanastontutkimuksen esseetä ja kenttätyöpäiväkirjaa olisi väännettävä jossain vaiheessa. Saatiin muuten hyviä uutisia: mä ja kaksi kanssaturkulaista saadaan apuraha udmurtin kielen kolmeviikkoiselle kesäkurssille heinäkuussa! Rahahuolia siis ei, eikä muitakaan, Udmurtia odottaa!

Viime viikonloppuna katottiin tietty Euroviisuja! Tehtiin kasvishamppareita papupihveillä ja juotiin viiniä (ja Unicumia sekoitettuna kokikseen), namnam. Tänvuotisissa viisuissa harmitti ei-englanninkielisten kappaleiden vähäinen määrä, ja yleinen blahh-taso. Tai ehkä aika vaan kultaa muistot joka vuosi, ja aikaisempien vuosien viisut tuntuu aina jotenkin hohdokkaamilta kuin nykyiset. Itselläni ei ollut mitään ehdottomia suosikkeja, mutta Islannin ja Alankomaiden kappaleet ehkäpä musiikillisesti miellyttivät eniten. Euroviisujen hengen taas parhaiten vangitsi (toki Itävallan voittajakappaleen lisäksi) Puolan omituinen kansallispornahtava esitys.

Vappuakin juhlistettiin pienimuotoisesti fennougristiikan laitoksen voimin. Laitos järjesti mölkkyturnauksen, jonka ohessa syötiin munkkeja ja juotiin viiniä. Mölkky päättyi suomalaisittain murheellisesti, kun kumpikaan suomalaisedustajista ei päässyt palkintosijoille. Mut hauskaa oli, ja munkitkin hyviä. 

Toissaviikonloppuna oltiin alustavasti suunniteltu menevämme eväsretkelle kartasta bongaamamme lähiseudulla sijaitsevan järven (Fehértó, "Valkojärvi") tienoille. Toukokuun alku kuitenkin sekoitti aikataulunlukuvaistomme, ja jonkin aikaa bussiasemalla ihmeteltyämme tajusimme, että seuraava bussi määränpäähämme lähtisi vasta tunnin kuluttua. Ei jaksettu odottaa, joten päätettiin sit hypätä seuraavaan bussiin, joka menis johonki kohtuullisen lähelle. Kohteeksemme valikoitui siis Makó, koska joku meistä oli aiemmin kuullut kaupungin nimen.

Selvisi, että Makó on kuuluisa (?) kahdestakin syystä. Ensinnäkin he mainostavat itseään Unkarin kukikkaimpana (legvirágosabb) kaupunkina*, mutta heidän maineikkain tuotteensa on sipuli. Siis semmonen ihan tavallinen sipuli on Makón alueella kasvatettuna hungarikum, unkarilainen erikoisuus. Kaupungissa olis ollut myös sipulikylpylä(!), joka jäi ainakin tällä kertaa kokematta, vaikka aika houkuttelevalta olisikin kuulostanut. Kierreltiin sit katselemassa kaupunkia, joka ei tosiaan kovin iso ollut, ja jossain vaiheessa päätettiin istahtaa ruohopläntille pitämään piknikkiä. Toki alkoi jossain vaiheessa sataa, mutta onneksi olimme kaikki varustautuneet, joten istuimme sit syömässä eväitä kolmen sateenvarjon alla. 

Paluumatkaamme piristivät bussissa takanamme istuneet teinit, jotka ilmeisesti olivat englanninkielisestä keskustelustamme poimineet jotain unkarinkielisiä sanoja, ja alkoivat sit nuoruuden tarmokkaalla tungettelevuudella udella, miksi olemme Unkarissa, miksi osaamme unkaria, onko meillä lapsia ja poikaystäviä jne. Olen tietty iloinen kaikista unkarinpuhumistilanteista, mutta olipa silti aika omituinen keskustelu. Lopuksi kuvia.

*Pikaisella googletuksella selvisi, että tää on ilmeisesti kerran vuodessa jaettava palkinto, jonka Makó on voittanut vuonna 2004, mutta ehkä tää on vähän ku Nobel-palkinto, eikä koskaan vanhene.

Piti ottaa bussiasemasta kuva, kun oli niin mielenkiintoinen muotoilu

Sipulisuihkulähde!!

Kaupungintalon maalipinta oli alkanut jo vähän rapistuu

No tämmösiä sipulinkukkia oli Makóssa joka paikassa

 En muuten tiennyt, että József "Pulitzer prize" Pulitzer oli unkarilainen! Tulipa tääkin aukko sivistyksessä reissun aikana paikatuksi.

Tässä sijaitsi se talo, jossa syntyi ja eli vuoteen 1855 József Pulitzer (1847-1911),
Amerikassa maailmankuuluksi tullut toimittaja, julkaisija ja mukaansa nimetyn palkinnon perustaja.

Sateenvarjopiknik ja Doron silmä

Kadun päässä häämöttää sipulikylpylä

Hieno sipulipatsas

Jalkakäytävässä muistolaattoja Makóssa eläneiden ja toisen maailmansodan aikana menehtyneiden juutalaisten muistolle

Iloisen punaisen työväenlehden toimitus

Kaljamainos ja raunio - tähänhän voisi perustaa rauniopubin!