Göttingenin keskiviikko tosiaan jatkui rekisteröitymisellä konferenssiin, ja sit käytiin tutustumassa yliopiston kirjastoon. Kirjastokierros ei tuntunut ihan kauheen tarpeelliselta, kun kaupungissa olin kuitenkin vaan käymässä. Kävin kaverin luona sit välissä lepäilemässä ja päivällisellä, ja illalla oli Ifuscon avajaisbileet! Perinteen mukaisesti kunkin maan / tasavallan delegaatiot esittivät valitsemansa laulun, tanssin tahi muun esityksen. Me suomalaiset lauloimme Kalliolle kukkulalle (vanhalla sävelmällä), Livet är härligt, sekä jonkun saksalaisen sävelmän, joka ei ollut mulle tuttu. Oli kiva nähdä tuttuja ja ilta venähtikin aika pitkäksi.
Torstaiaamuna jaksoin kuitenkin vääntäytyy yhdeksäksi avajaisseremoniaan, jossa Ifuscon kunniakasta historiaa muisteltiin monella kielellä. Loppupäivä tuli sit kuunneltua muiden osanottajien esitelmiä mm. suomalaisen pubislangin sananmuodostuskeinoista, ja otin myös osaa historiallisen kielitieteen työpajaan, joka oli ihan hauskaa näperrystä. Illalla jäikin sit bilettäminen mun osaltani väliin. Sen sijaan kutsuin uuden saksalais-virolaisen konferenssikaverini majapaikkaani päivälliselle, ja kolmistaan sit ruokailtiin, juotiin viiniä ja pelattiin lautapeliä.
Quelf oli aika mielenkiintoinen peli... |
Perjantaina aamulla sit taas lähdin yliopistolle esitelmiä kuuntelemaan. Suurin osa kielitiedesektion annista oli ilokseni unkariksi, mutta yks ersänkielinen esitelmä oli kans hauskaa kuultavaa, vaikken ersää osaakaan. Iltapäivällä oli tarkoitus katsoa udmurttielokuvaОлык марий пылвомыш вате-влак ("Niittymarien taivaalliset vaimot"), joka oli mun ja monen muunkin mielestä aika kummallinen esitys. Elokuva koostui siis kaikkiaan 23 eri tarinasta, jotka kai pohjautui jotenkin marilaiseen kansanperinteeseen, mut tuntui kyllä lähinnä siltä, että jollain verukkeella piti näyttää vähäpukeisia tai tyystin nakuja naisia. Oli aika psykedeelistä meininkiä ajoittain, ja muutenkin aika raskas seurata yhtenäisen juonen puuttumisen vuoksi. Elokuvan voi vielä parin viikon ajan katsoa Yle Areenasta, tai jos ei jaksa koko leffaa, niin traileri kertonee oleellisimman.
Perjantaina olikin sit jo Ifuscon päätösbileet. Oli kyl aivan huippuu tanssii saksalaisella klubilla kaikkien ihanien sugrihittien tahtiin. Pikkutunneille venyneestä juhlinnasta huolimatta jaksoin vielä lauantaina ihan hyvin aktiivilomailla, mutta siitä taas toisella kertaa.
Konferenssipaikan pihapiiriä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti