Belgradissa

Matkaturinoita Serbiasta, osa 1 tässä näin, olkaa hyvät.

Lämpötilojen pyörittyä viimeisen viikon +10 asteen tuntumassa on hankala uskoa, että reilu viikko sitten jännäsimme reissuun pääsyä lumikaaoksen vuoksi. Tämmöseltä Vojvodinassa Backa Topolan kaupungissa kuitenkin vielä paluumatkallakin (viikko sitten lauantaina) näytti: 

Viime viikon keskiviikkona kuitenkin rajat oli jälleen avattu, ja uutisetkin lupasivat ajokuntoisia teitä, joten lähdettiin sit ajelemaan Szegedistä kohti Belgradia. Lähdettiin henkilöautolla liikenteeseen, mikä oli ainakin ajankäytöllisesti aika hyvä ratkaisu - matka kesti noin kolme tuntia, kun taas junalla tai bussilla tuntimäärä olisi varmaan lähes tuplaantunut. Autolla matkailu isompiin kaupunkeihin on muuten hieman haasteellista, ainakin maksuttoman pysäköimispaikan löytämisen osalta. Ensimmäisenä iltana puolet nelihenkisestä seurueestamme eksyikin kartatta tunniksi autonpysäköintireissulle. Mutta muuten voin suositella Belgradissa pysäköintiä - puolentoista tunnin pysäköintipaikalla ei puolitoista vuorokautta myöhemmin lähtiessämme ollut tullut sakkolappua. Voitto. 

Ensivaikutelma Belgradiin saapuessa oli iso ja likainen neuvostobetonimörskähelvetti, mikä siis ei mun kirjoissani oo lainkaan huono asia. Tää kuva kuitenkin vähän lieveni kaupungin keskustaa kierrellessämme - olihan siellä semmosia sieviä eurooppalaisia pastellitalojakin. Voisin kuitenkin sanoa, että yleisilmeeltään Belgrad poikkeaa eniten kaikista vierailemistani eurooppalaisista kaupungeista (en laske Venäjää Euroopaksi heh). Mihin en itse aluksi kiinnittänyt huomiota, mutta tajusin seuralaisteni ilmiötä ihastellessa, oli korkeuserot. Ja olihan se ihan makeeta täällä lättänässä Szegedissä asustelun lomassa vierailla sellasessa kaupungissa, jossa on mäkiä. Voi kulkea ylämäkeen! Ja alamäkeen! Wow such.

Tähän panelointiin tykästyin

Ekana iltana käytiin kattelemassa kaupungin linnoitusta (siel oli tykkejäki!) ja kaupungin kahden joen, Tonavan ja Savan, yhtymistä toisiinsa. Käytiin syömässä italialaisessa ravintolassa (nam mitä pitsaa), minkä jälkeen käyskenneltiin läpi jonkun "kuuluisan ravintolakadun", joka sinänsä oli aivan pittoreski mukulakivineen ja söpöine taloineen. Alue oli ravintoloiden sisäänheittäjistä päätellen turistien suosima, mutta koleassa helmikuun illassa ei näilläkään ollut tunnelma ihan korkeimmillaan.

Hostellimme oli kiva ja Pariisi-teemainen, henkilökunta oli ystävällistä (saatiin saapuessamme rakia-drinksut tervetuliaisiksi...) ja hintaa sisältyi jopa aamupala, jonka sai useammasta vaihtoehdosta valita edellisenä iltana. Aika luksusta.

Tällä reissulla huomasin, että mun ja matkaseurueeni intresseissä on pienoinen ero - mua ei kiinnosta kirkot! Tai siis ulkopuolelta monet ovat ihan kivan näköisiä (esim. ym. kuvan tönö), mutta ei mua oikeastaan kauheesti kiinnosta niiden sisäosat. Aina siellä on kuvia pyhimyksistä ja ortodoksikirkoissa ei penkkejä, ja ihmiset hartaina sytyttelee kynttilöitä ja tekee ristinmerkkejä. Enkä itse saa mitään hengellisiä väristyksiä näissä rakennuksissa. Kun on nähnyt yhden, on nähnyt kaikki. Sori vaan, kirkkofanit. Allaolevaan kirkkoon emme valitettavasti päässeet sisään remonttihommien vuoksi.

Serbia, eikä varsinkaan perinteinen serbialainen keittiö varsinaisesti oo mikään kasvissyöjän unelma, siispä kirkkoja kylliksemme ihasteltuamme lähdimme syömään libanonilaiseen ravintolaan. Oli aivan sairaan hyvää ja syötiin itsemme vieriviksi palleroiksi. Sen jälkeen lähdettiin taas katselemaan linnoitusta ja jokinäkymiä, tällä kertaa päivänvalossa. 

Vasemmalta (kai?!) tulee Sava ja sulautuu Tonavaan

Allekirjoittanut ja ah niin luonnollinen kamerailmeeni, taustalla Savajoki ja saastesumu

Varpaat neljään ilmansuuntaan