Kulttuurielämyksiä ja kurpitsakeittoa

Ai niin mulla on joku blogikin pitäskö tänne joskus kirjoittaa jotain HMM. Voisin yrittää viel jotain kronologiaa tässä tapahtumien listauksessa. Kuvituksena enimmälti taas mihinkään liittymättömiä sairaan taiteellisia kuvia kasveista ja ränsistyneistä taloista. Ja nää mun otsikot on näköjään aina jotain älyttömän mielikuvituksellista alkusointuleikittelyä. Ei voi mitään.

Toissa viikonloppuna käytiin elokuvissa katsomassa Gravity, joka oli ensimmäinen 3D:nä näkemäni elokuva. Suomessa ei oo tullut käytyä, kun 3D-leffat on niin kalliita, kuten kyllä elokuvissa käyminen muutenkin. Täällä paikallisessa Cinema Cityssä opiskelijahintainen lippu 3D-elokuvaan on 1140 ft (n. 3,8 €), lisäks lasit maksaa 200 ft (n. 0,7 €), mutta ne saa mukaansa, ja ovat siten käytettävissä mahdollisilla tulevillakin käyntikerroilla. Elokuvavalinta pohjautui pitkälti siihen, että ko. raina oli yksi harvoista, jotka pyörivät alkuperäisellä ääniraidalla unkarinkielisin tekstityksin. (Tavallisesti kaikki ohjelmisto täällä siis dubataan.) Elokuva koostuu siis pääasiassa Sandra Bullockista sähläämässä keskenään avaruudessa, ja oli ainakin mun mielestä varsin onnistunut tekele! Avaruusmaisemat oli upeita, ja ainakin itseäni miellyttää elokuvat, joissa on vähän väkeä ja vähän lässytystä. Loppu tietty oli aika pateettinen, mutta kai se kuuluu tyylilajiin.

Yliopistolla fennougristiikan laitoksella on joka toinen keskiviikko Finn filmklub (Suomalainen elokuvakerho), jossa siis näytetään aina joku suomalainen elokuva. Muutaman kerran oon jo suunnitellut meneväni, mutta keskiviikkojen monesti viisiluentoiset päivät on verottaneet jaksamista. No viime keskiviikkona olin sit ilmeisen hyperaktiivisessa tilassa kolmen tunnin yöunien ja kymmentuntisen koulupäivän jälkeen, ni päätin sit vihdoin mennä sivistämään itseäni suomalaisen elokuvataiteen osalta. Tällä kertaa näytettävä leffa oli Postia pappi Jaakobille. Siinä elinkautisesta armahdettu nainen menee postinlukijaksi sokean papin luo. Suomalaisittain tyypillisen vähäeleinen ja -puheinen, kuolemaa (1 kpl) ja menneisyyden väkivaltaisuuksien puimista. Viimeisen parinkymmenen minuutin aikana luokkahuoneessa pyyhittiinkin silmäkulmia yhteistuumin, vetosipa suomalainen melankolia siis näemmä unkarilaisyleisöönkin.

Filmiklubin jälkeen raahauduin vielä Jazz Kocsmaan ("Jazz-kapakka"), paikalliseen vaihtoehtomusiikkipubiin, joka ei nimestään huolimatta rajoita elävän musiikin tarjontaansa pelkästään jatsiin. Tällä kertaa esiintymässä oli Electric Vaudeville -niminen kaksikko, joista toinen soitti rumpuja ja toinen kitaraa. Enkä nyt tietenkään osaa sanoa, että mitä musiikkigenreä nää tarkalleen ottaen edustais, mutta jonkinlaista kokeilevaa himmailua itäeurooppalaisin kansanmusiikkivaikuttein tjsp. No mutta kuitenkin sellasta musiikkia, että istuu nojatuolissa silmät kiinni ja sit on jossain muualla, ehkä siks et on nukahtamaisillaan tai siks et musiikki vaan oli niin toismaailmallista ja mukaansatempaavaa, mut oli kuitenkin sellainen olo, että tähän voisin vaan jäädä. Paikka itsessäänkin oli just mukavan hikinen ja boheemi, vaikkakin siinä määrin hassusti sijoiteltu, että meinasin kotimatkalla vähän eksyä. Voisiko olla vähemmän kaareutuvia katuja kiitos.

Viime viikon torstaina oli lokakuun viimeinen päivä, ja siten kai joku virallinen kuolleiden muistopäivä / kekri / halloween / mitä näitä nyt on. Olin vahingossa suostunut päästämään kahdeksanpäisen vaihtarijoukon tänne tekemään kurpitsasoppaa. Oltiin ehkä vähän yliarvioitu vatsojemme yhdistetty vetävyys, ja neljästä soppakattilasta saatiin syötyä vain kaksi. Eipä tuo mitään - jäipä mulle sit keittoa pakastettavaksi asti. Kissa oli ihmispaljoudesta kauhuissaan ja kämppiski lähti johonkin pakosalle, mut onhan vieraiden viihdyttäminen toisinaan ihan hauskaa, joskin uuvuttavaa. Lisäks myhäilin tyytyväisenä, kun toverit ihmettelivät asuntomme hienoutta ja uutuudenkiiltävyyttä ja olohuoneen suuruutta, useimmat vaihtarien asuttamat kämpät täällä kun ovat ehkä vähän perinteikkäämmin itäeurooppalaisia kuin tää meidän.

Keitto melkeen valmista!

Viikonloppuna käytiin suomalaisehkolla porukalla Kecskemétissä Paddy and the Ratsin keikalla. Jotain irkku-merirosvo-mitälie-rokkii soittavat, oli ihan jees, vaikka väsyttikin ja sit aina tietty vähän kuumottaa kaikenlaisen oikeistolaisen ääriaineksen läsnäolo, mitä tuonnekin oli yleisöön eksynyt muutama yksilö. No joo no joo. Lauantaina mentiin sit täällä Szegedissä hautausmaalle fiilistelemään kuolleidenmuistelun kunniaksi sytytettyjen kynttilöiden loimotusta. Lämpöä oli kuitenkin lähemmäs parikymmentä astetta, joten tunnelma oli kuin kesäyössä, mikä marraskuun alussa tuntui vähän hullulta. Kameraa mulla ei tiettykään ollut mukana, mutta pimeällä hautausmaalla hengaus oli kyl siinä määrin tunnelmallista, että voispa melkein ottaa jokavuotiseksi tavaksi.

Lopuks vielä todettakoon, että tällä viikolla sain viimein kuullakseni Pyhän Kuoleman uuden levyn, ja onhan sitä tullut sit kuunneltuakin, nii. Kuulemiin!