Lunta pustalla

 

 Siis vihdoin lunta! Eilen satoi, tänään jatkuu, ja nyt huoneeseeni ei tuu yhtään päivänvaloa lumen keräännyttyä ikkunan päälle. Tällä viikolla oon viitenä päivänä puhissut yhdeksästä viiteen II kansainvälisessä suomalais-ugrilaisessa talvikoulussa. Aamupäivisin on opiskeltu nenetsiä ja iltapäivisin kuunneltu luentoja ja työpajailtu mm. kielitypologian, kielikontaktien ja kenttätyömenetelmien parissa. Pitkän loman jälkeen näin intensiivinen työskentely (ja aamuisin kahdeksaan mennessä herääminen) on ollut uuvuttavaa, mutta myös kauheen innostavaa. Kiva tavata oman alan opiskelijoita muista yliopistoista ja inspiroitua omasta alasta yhä uudestaan. Ehkä rupeen iteki tutkijaksi! Ens viikolla sit jatkuu sama meininki, paitsi että nenetsin sijaan opiskellaankin niittymaria. Nyt tosin onneks viikonloppu, ja aion vaan löhötä. Hyvää ja lumista viikonloppua kaikille!

Serbia: Palić & Subotica, osa 2

Toisena Subotican-päivänä lähdettiin bussilla läheiseen Palić-nimiseen (unk. Palics) kylpyläkaupunkiin. Ei ollut tähän aikaan vuodesta kauheeta turistiryntäystä siellä, mutta paljon ois ollut mahdollisuuksia vuokrata huone monenlaisista siisteistä huviloista. Huomattavin nähtävyys kaupungissa oli viehättävä järvi, jonka rantaa oli kiva käyskennellä ja nauttia keväisestä säästä. Kaverille tuli paikasta kuulemma Pärnu mieleen, ite Pärnussa käymättömänä en voi kommentoida. Mut tulipa aivan kotoisa olo veden äärellä olemisesta. Kesäisin Palićissa ilmeisesti järjestetään iso elokuvafestivaali, vois olla mielenkiintoista käydä siellä ens kesänä!

Idyllinen puistobulevardi

Tuolla ois ihan kiva viettää kesälomaa!

Draculan minilinna

Tää oli kai joku ulkoilmateatteri, jota valitettavasti ympäröi aita, ni ei päästy lähemmäs ihmettelee

Orvokit kukki tammikuussa :')

No tää oli aika liikkis. En tosin tiä mitä kaupittelivat.

 Suboticaan verrattuna Palić on paljon unkarilaisempi kaupunki: unkarilaisia on 54 % asujaimistosta (serbejä 25 %). Unkarinkielistä palvelua saimme vierailemistamme kolmesta paikasta kahdessa. Subotican alueella on unkarilaisia on 39 %, serbejä 47 %. Vaikka Suboticassakin unkaria kuuli kaduilla paljon, aika harvassa paikassa kuitenkaan sai palvelua unkariksi. Tuntuu aika hassulta, että vaikka väestösuhteet on noinkin tasaiset, eivät eri kieliryhmien edustajat ilmeisesti kauheen laajalti osaa toistensa kieliä. Sosiaaliset ryhmät on siis kai aika eriytyneet etnisten taustojen perusteella. Käsittääkseni unkarinkielinen väestö kans muuttaa tasaista tahtia Unkarin puolelle ja siitä usein varmaan myös eteenpäin läntisempään Eurooppaan.

Jeesus roikkuu ristillä ja alapuolellaan hilluva pyhimys on saanut kivan jouluisen rimpsukoristeen...

Tämmöset jostain syystä aina miellyttää mua suuresti

"Vaarallinen koira!" awwww

Tästäpä kunnostankin itselleni lomakämpän

Hiih

Nuo männyt teki järvimaisemasta auringonlaskuineen aika suomalaisen näköisen

Auringonlasku myöhemmässä vaiheessaan

Koko päivän ulkoilun parissa viettäneenä olin Suboticaan palatessamme aika väsynyt, ja lähdin sit hostellille tekemään pientä välikuolemaa. Dormini ylhäisessä yksinäisyydessä kattelin sit paikallisia unkarinkielisiä tv-kanavia (no joo oli siis telkkari hostellihuoneessa!), joissa punakka viiksekäs maajussi oli huolissaan siitä, että talvi on ollut poikkeuksellisen lämmin ja omenapuut pukkaavat jo silmua. Sit lähdin taas liikenteeseen. Käytiin kirjakaupassa, jonka kuviteltiin olevan yhdeksään asti auki, mutta puol yhdeksältä sit puodinpitäjä, viiksekäs unkarilainen, tuli tiedustelemaan, että kauanko vielä aiomme kirjoja selailla, kauppa olikin kuulemma ollut suljettuna jo puoli tuntia. Hups. Mutta ihan rauhassa se katto takahuoneessa telkkaria ja joi kaljaa (rakastan näitä ihmisiä!). Lähettiin sit hankintoinemme kuitenkin pikapuoliin.

Illalliselle päätettiin kaverini matkaoppaan ohjastamana mennä perinteiseen (?) serbialaisravintolaan. Sisustus paikassa oli aika mummolahenkinen, mutta perinnetunnelmaa ehkä hieman häiritsi englanninkielinen populaarimusiikki ja joku omituinen linnunliverrys, joka välillä kuului. Ruokalistalla ei ollut mitään lihattomia pääruokia, mutta sain sit kuitenkin listan ulkopuolelta jonkun kasvislautasen, joka oli ihan mainio. Ravintola oli sisäänastuessamme tyhjä, mutta jossain vaiheessa viereiseen pöytään ilmestyi seurue, joka puhui suomee! Jotenkin niin perus, että ainoot ulkomaalaiset lisäksemme, joihin törmättiin koko reissun aikana, oli kans suomalaisii. Oltiin vaan ihan hämillämme ja ihmeissämme äkillisestä maanmiesten ilmaantumisesta, ja puhuttiin keskenämme unkaria suomalaiseksi paljastumisen välttämiseksi... Vähän ajan päästä seurueelle tuli jotain kommunikaatiokatkoksia englantia taitamattoman tarjoilijan kaa, ja tarjoilija sit pyysi serbiantaitoisen seurani tulkkaamaan. Naapuriseurue olikin sit aika yllättynyt kun kaverini tulkkasikin suomeks. Tilanne oli kyl aivan absurdi. En edes tajua, miksi tilanteet, joissa ulkomailla sattumalta osuu samoihin paikkoihin muiden suomalaisten kaa, on mulle kauheen vaivaannuttavii ja kiusallisia. Jatkettiinki sit unkarin puhumista keskenämme aina suomalaisporukan poistumiseen saakka, suomen puhuminen siinä tilanteessa tuntui jotenkin liian omituiselta. Käytiin sit viel jossain oldies-kahvilassa hörppäämässä serbialaista perinneviinaa rakiaa, joka kyl maistui aivan samalta kuin unkarilaisten pálinka, eli ei siis ollut ihan mun makuuni.

Seuraavana päivänä sit käytiin aamiaisella lähileipomossa, pakattiin ja lähettiin hostellista linja-autoasemalle. Matkaseurani jatkoi etelään Novi Sadiin, ite odottelin Szegedin-bussii asemalla muutaman tunnin sanomalehden aivopähkinöiden parissa. Olin kauheesti vaalinut mun viimeisiä dinaareja, että ne riittäisi bussimatkaan, mutta kyseessä olikin unkarilaisen firman bussi, ni maksoinki sit forinteilla. Matka ei ollut ihan yhtä sujuva kuin Unkarista Serbiaan matkatessani: rajalla seistiin noin tunti. Ja kun menomatkalla ei matkustajien tarvinnut bussin penkeiltä takamustaan liikauttaa, niin nyt piti kävellä jonkun tullirakennuksen läpi, ja unkarilainen poliisi kysyi multa englanniksi: "Heli, mihin matkustat?". No ainakaan matkatavaroitani ei pengottu, toisin kuin kaverini, kun hän palasi Unkariin muutama päivä mun jälkeeni. Tämmösii nää rajahommat. Oli kuitenkin antoisa ja kiintoisa Serbian-reissu, mieleni tekisi käydä uudestaan siellä, Novi Sadissa ja Belgradissa ainakin. Ehkäpä talvikoulun jälkeen tai tuonnempana keväällä tulee tilaisuus.

Lopuksi viel terveiskuva Subotican pulsukissoilta: 

Serbia: Subotica, osa 1

Huaah, oon takaisin linjoilla! Joululoman tosiaan vietin hetken mielijohteesta Suomessa vastoin aiempia suunnitelmia, ja viikko sitten saavuin takas tänne Unkarin maaperälle. Kauheesti pitäs lukea kaikkii artikkeleita ja valmistella sälää ensi viikolla alkavaa kaksiviikkoista suomalais-ugrilaista talvikoulua varten, mutta tulipa tässä äskenkin pelattua koko ilta korttia kämppiksen ja vieraidensa keralla, eikä näin viinejä maistelleena lukemisesta tietenkään tule enää mitään. Huomenna sit uusi yritys. 

Oon kuluneen viikon aikana ehtinyt jo vähän reissatakin. Yllämainitsemaani talvikouluun saapuva tuttuni Suomesta on tässä pari viikkoa jo pyörinyt huudeilla, ja hänen suunnatessaan kulkunsa Serbian puolelle Suboticaan (unk. Szabadka) innostuin itsekin lähtemään mukaan, koska a) se on lähellä ja b) no, Serbia. Lähdin Szegedin bussiasemalta maanantaina puoliltapäivin. Matka kesti noin tunnin ja vartin. Ainoa harmillisuus oli, että serbialaisen firman bussikuskilla ei ollut tarpeeksi vaihtorahaa forinteissa, ni jouduin sit maksaa matkasta kokonaiset 1000 forinttia (3,3 €) opiskelija-alennuksellisen 700 forintin sijaan. Rajahommatki sujui ihanan sutjakkaasti ja ilokseni sain passiin leiman!! Näinä EU:n aikoina kovin harvasta maasta saa, siispä iloitsin. 

Hostelli löytyi suht helposti. Respan kanssa asiointi sit oliki vähän jännää, kun päivystysvuorossa ollut tyyppi ei osannu sanaakaan englantia, ja unkariakin vain auttavasti. Järjestyi kaikki silti. Nyt ei oo ehkä ihan vilkkain sesonki, ni asustelin sit kolmen huoneen dormissa yksinäni, ei haitannut. Kaveriltani olin etukäteen kuullut, että just tuona päivänä juhlitaan serbialaista uutta vuotta, jota sit odotin sekä innolla että myös kauhistuksella kuultuani, että ainakin maaseudulla uudenvuodenperinteisiin kuuluu ilmaan ammuskelu, ja että neljänneksellä väestöstä on kotonaan (laittomia) aseita sodan jäljiltä. Uusivuosi oli sit loppujen lopuksi aika rauhallinen / laimee. Jotain laiskaa rakettien paukuttelua kuului, mut ammuskelua ei huomattu, eikä myöskään kummoisempaa bailausta. Käytiin mm. istumassa jossain räkälässä, jossa ainoat kanssa-asiakkaamme olivat jotain humalaisia kantiksia. Lopuksi sit päädyttiin johonkin aivan absurdiin "fiinimpään" baariin, jossa yhtye soitti serbialaista iskelmäsikermää vailla taukoja, ja suurin osa asiakkaista seisoi pöydissä, jotka olivat etukäteen varanneet. Ihan kahelia.

No väsyttää ni en nyt jaksa kirjoittaa enempää, ni lättään tähän vaan kuvia ekalta päivältä olkaas hyvät.

Hostellia vastapäätä

No usein oli hieman rähjäistä

Oli keväistä!

Synagoga

Kulttuurit kohtaavat: balkanilainen puhallinorkesteri Mäkkärin edessä

Oli viel ihan jouluinen tunnelma tammikuun puolivälissä!

Tämmönenki löyty...

Tämmönen kielikoulu kieltämättä houkuttelis

Väsymätön iskelmäorkesteri

Sokerina pohjalla kaiken ylläolevan verbaalisen ja visuaalisen ilotulituksen lisäksi olkoon tässä viel lyhykäinen videopätkä keskus(?)aukiolla musisoineesta puhallinyhtyeestä, jonka soitantaa ilolla seurasimme. Lähettiin jossain vaiheessa sit syömään siinä uskossa, että ne varmaan soittaa koko yön kun on kuitenkin UUSIVUOSI JA KAIKKEE, mutta paikalle palatessamme oli torventoitotus jo hiljennyt. Mutta tän filmatisoinnin myötä muistonsa elää, olkaa hyvä.