Luca napi kirándulás Kiszomborra

Tänään tehtiin Lucan päivän (Luca nap) kunniaksi pieni retki Kiszombor-nimiseen kylään n. 40 minuutin bussimatkan päähän Szegedistä. Kyseessä on kai siis periaatteessa Suomestakin tuttu Lucian päivä, mutta päivään liittyvät perinteet on täällä ihan erilaiset. Kiszomborista kotoisin oleva Gabi kertoi, että ennen vanhaan Lucan päivänä alettiin rakentaa jouluksi tuolia 13 puulajista. Jouluna tuolin ollessa valmis se vietiin kirkkoon keskiyön messuun, ja tuolin päälle seisomaan noustessaan pystyi tunnistamaan noidat seurakuntalaisten keskuudesta.

Lisäksi Lucan päivään liittyy kaikkia erilaisia rakkausennustuksia, mm. kylmään veteen heitetystä tinasta ei Suomen tapaan ennustetakaan tulevan vuoden tapahtumia, vaan tulevan aviomiehen ominaisuudet. Toinen keino selvittää tulevan sulhon henkilöllisyys on leipoa 12 gombóc:ia (jotain täytettyjä pulleroita), joista jokaisen sisällä on paperilla tms. yhden miehen nimi. Pullerot viskataan veteen, ja ensimmäisenä pinnalle nouseva leivos sisältää tulevan aviomiehen nimen. Noitia, tinaa ja avioennusteita, täähän on ihan ku meidän pääsiäisen, uudenvuoden ja juhannuksen risteytys!

Kiszomboriin saavuimme auringon jo laskettua, joten kuvat ovat vähän hämäriä. Kylässä ois ollut jonkinnäköinen paikallismuseokin, mutta sitä ei ilmeisesti lainkaan lämmitetä, joten Gabi katsoi parhaaksi olla kiduttamatta meitä jäisellä kylämuseolla.

Kulahtanut linna

Erikoinen pyöreänmuotoinen kirkko kuulemma säästyi tuholta turkkilaisvallan aikaan, koska turkkilaiset säilyttivät siellä hevosia. Tai jotain.

Kirkko toiselta puolelta

Puinen Betlehem

Tää talo on kai saman perheen raken(nut)tama kuin ekan kuvan linna, mut semisti paremmin säilynyt

Paikallisella kulttuuritalolla oli koko perheen tapahtuma, joka koostui enimmälti lapsille suunnatusta Lucan päivä- ja jouluaiheisista askartelupisteistä. Liityimme sit unkarilaislasten joukkoon askartelemaan! Ensimmäinen piste näytti tältä:

Sukkahousuja, lankaa, heinää, puulastuja ja vehnänjyviä

Ylläolevassa ideana oli siis täyttää sukkahousuista leikattu pätkä ensin puulastuilla ja sitten vehnänjyvillä. Toivottuna tuloksena on ihmispäätä muistuttava pallero, jolle säännöllisesti kasteltuna kasvaa jouluun mennessä hiuksetkin vehnänjyvien itäessä. Mun taiteilemani pää näkyy alla, saa nähdä kasvaako mitään.

Seuraavaksi siirryimme noitien askarteluun. Oli kaltaiselleni mämmikouralle aika haastavaa, mut onneksi askartelutäti ystävällisesti auttoi. Prosessi vaiheessaan:

Doro työn touhussa

Ja valmiit noitaset luutineen (oikeanpuoleinen on mun):

Askartelimme lisäks joulukortteja ja enkelinmalliset kuusenkoristeet. Myös mm. piparkakkujen koristelua ois ollut tarjolla. Jossain vaiheessa salissa kierteli tyyppejä pogácsa-korillisten kanssa. Kehotettiin syömään varovasti, joten osaan niistä oli kai kätketty jotain. En tiedä mitä, mutta itselleni ei yllätyksiä (onneksi?) sattunut. Tilaisuus päättyi kolikkojen heittämisellä lapsiyleisöön sekaan. En ymmärtänyt, mikä ajatus siinä oli takana, mutta lapset olivat innoissaan.

Kurpitsasesonki se vaan jatkuu

Noita oli valppaana

Kaikenkaikkiaan oli mainio ja vähän erilainen iltapäivä, ja oli kiva oppia uutta unkarilaisesta kansankulttuurista!

Joulunalustunnelmia

Mitäs tänne sit kuuluis. Pari viime viikkoa oon tohissut tenttien kanssa, mutta nyt lukukausi on melkein pulkassa. Enää pitäisi kirjoittaa jotain älyllistä viron pohjoismurteista, ja ens viikolla odottaisi vielä yks tentti uralilaisista kielistä.

6.12. Unkarissa jakaa namuja Mikulás, kotoista Joulupukkiamme muistuttava partasuuhahmo. Myös aidolla suomalaisella Joulupukilla on käynnissä huomiseen saakka kestävä Unkarin-kiertue. Muutama päivä sitten hän vieraili täällä Szegedissäkin, mutta ilmeisesti vain harvat ja valitut pääsivät häntä tervehtimään, tai ainakin yksi unkarilainen ystäväni käännytettiin ovelta hänen pyrkiessään Pukin puheille. Traagista. Ja jouluaattona täällä ei siis lahjoja tuokaan joulupukki vaan Jeesus-lapsi. Sama pätee ainakin jossain osissa Saksaa. Mielikuva on mun mielestäni aika koominen, mutta tärkeintä lienee, että lahjat tulevat ylipäätään tuoduiksi.

Vaikka Mikulásta en tavannutkaan, oon kuitenkin tehnyt jouluisia juttuja: laulanut suomalais-ugrilaisia joululauluja laitoksen pikkujouluissa (kiskarácsony), hytissyt joulumarkkinoilla, juonut lämmintä viiniä (forralt bor) ja kokannut saksalaisten kanssa täytettyjä uuniomenoita (NAM). Joulusuunnitelmat on muuten vielä aika avoinna. Suomeen en oo tulossa, joten vietän joulun joko täällä (onneks en ole ainoa täällä joulustava vaihtari) tai sitten lähden ihmettelemään Balkanin niemimaata. Aika näyttää.

Ihmeteltäköön vielä vauhtia, jolla aika täällä kiitää. Kolme kuukautta on mennyt hujauksessa, enkä ainakaan vielä ole ehtinyt Suomea kummemmin ikävöidä. Enkä osaa mitenkään suhtautua siihen ajatukseen, että ensimmäinen lukukausi täällä on käytännössä ohi, ja monet kivat tyypit lähtee seuraavan parin kuukauden sisällä lopullisesti takaisin kotimaihinsa. Onneksi itse jään vielä seuraavaksikin lukukaudeksi. Tuntuu, että tää kokemus olisi jotenkin pahasti vaillinnainen, jos viettäisin täällä vain 4-5 kuukautta. Kielitaidossani, sosiaalisissa suhteissani ja kulttuurintuntemuksessani on vielä niin paljon syvennettävää.

Joulumarkkinoiden vetonaula: valaistu poro

Kuusi ja heinäpaalilabyrintti

Vähän yrittää talvea pukata

"Huomenta!"

Pukki pulassa

Romania: Arad

Tässä tältä erää viimeinen osa parin viikon takaisesta Romanian-reissusta. Tässä välissä täällä Szegedissä on ehtinyt sataa lunta pariinkin otteeseen. Ens viikolla ois neljä tenttii ja yks esitelmä, joihin kai pitäis yrittää valmistautua, mut nyt päiväunien jälkeisessä pöhnässä rästissä olevat blogipostaukset luonnistuu paremmin kuin mitkään oikeat hommat.

Niin siis. Päätettiin sit matkalla takaisin Szegediin poiketa Aradin kaupungissa, koska se on Szegedistä suunnilleen samalla etäisyydellä kuin Timișoara, viimeksi mainitusta ehkä 50 kilometriä pohjoiseen. Aradin nimi oli tuttu Szegedissä sijaitsevasta Aradi vértanúk tere (Aradin marttyyrien aukio) -nimisestä aukiosta. Asukasmäärältään Arad ja Szeged ovat ilmeisesti aika samankokoiset kaupungit, mutta liekö ollut joku yleinen sunnuntaikooma vai mikä, mutta kaupunki ei kyl tuntunut millään lailla eläväiseltä tai edes elävältä. Ihmisiä näkyi vain harvakseltaan ja kaikki tuntui olevan kiinni.

Kartasta oltiin katsottu, että kaupungin halkaisevan Mureșjoen toisella puolella ois ollut joku massiivinen historiallinen linna, jota ei sit kuitenkaan onnistettu paikantamaan, mikä pettymys! Käytiin sit italialaisessa ravintolassa syömässä ihan mainiot pitsat ja pastat, ja haahuiltiin viel tovi ympäriinsä ihmetellen kaupungin ankeutta. Löydettiin jopa yksi kahvila, joka oli auki kahden jälkeen päivällä, ja sielläkin olimme ainoat asiakkaat. Romaniassa viikonlopun verran vieraillun kahden kaupungin kokemuksella sanoisin, että maassa (ainakin kaupungeissa!) pärjää englannilla ihan hyvin. Käsittääkseni myös saksa ja ranska on aika yleisesti osattuja vieraita kieliä Romaniassa. Unkarinkielisen vähemmistön osuus väestöstä vaihtelee aika paljon alueittain; reissumme aikana unkarintaidot tuli tarpeeseen yhden kerran Aradissa tietä kysyessä.

Oltiin muuten koko ajan siinä uskossa, ettei meidän Romaniassa tarvitse vignetteä (=tienkäyttömaksu) maksaa, kun emme moottoriteillä ajaneet. Kotiin palattuani sit kuitenkin kuulin kämppikseltä, miten onnekkaita olimme, kun ulkomaalaisella autolla ajaessa emme tulleet kertaakaan poliisin pysäyttämiksi, koska oikeastihan kyseinen maksu pitäis maksaa, vaikkei moottoriteille poikkeaiskaan. Kämppis myös päivitteli sitä, miten älytöntä käyttömaksun maksaminen on Romanian kaltaisessa maassa, jossa se maksu ei ainakaan teiden kunnossa mitenkään näy.

Viikonloppu oli perjantaita lukuunottamatta tasaisen pilvinen, mutta lähes heti ylitettyämme Unkarin rajan ilmestyi taivaalle pullea laskemistoimissaan puuhasteleva aurinko. Tuskin sattumaa! Kotiin palattuani illalla päätin viel sivistää itseäni naapurimaan lähihistoriasta katsomalla Yle Elävän arkiston koosteen Romanian vuoden 1989 vallankumouksesta. Jotenkin minulta oli mennyt aivan ohi, että omana elinaikananikin on Romaniassa ollut noin veristä rämistelyä. Hiljaiseksi vetää. Alla vielä Aradin kuvasatoa, olkaa hyvä.

Mureș

Jännittäviä energiajuomia

Houkutteleva leikkikenttä...

Unkarin aurinko!

Romania: Timișoara, osa 2.

Tarinointi Romaniasta jatkuu! Lauantaiaamuna herättiin reippaina ja lähdettiin ensi töiksemme tutustumaan hostellimme läheisyydessä sijaitsevaan ortodoksikatedraaliin. Sisäpuolella oli aika pimeää ja paljon kultakoristuksia. Eikä tietenkään penkkejä. Miten ne jaksaa seistä koko palveluksen ajan! Seurailin katseellani kirkossa vanhemmanpuoleista tyyppiä, joka pysähtyi jokaisen Jeesusta, Mariaa ym. esittävän kuvan eteen, teki ensin ristinmerkin ja sitten suuteli kuvaa. Kirkosta poistuessamme oli kans jännä huomata, että kaikki kirkon ohittaessaan ihmiset tekivät ristinmerkkejä. Suomalaisesta näkökulmasta mielenkiintoista, miten isossa roolissa tämmönen näkyvä uskonnollisuus paikallisten elämässä on.

Ortodoksikirkko

Kirkkovierailun jälkeen käytiin aamukahveilla, ja sitten ihmettelemässä nähtävyyksiä ja ostostelemassa. Löydettiin ihan huippu design-liike vai mikähän, missä myytiin kaikenlaisia pienyrittäjien uniikkeja käsitöitä: koruja, sisustusesineitä yms. Ostin itse olkalaukun 45 leillä (n. 10 €), kun vanha taas vähän vaihteeksi repsottaa aika uhkaavasti, enkä ole vielä onnistunut löytää lankaa ja neulaa mistään...

Allaolevan kuvan telttoja ihmetellessämme oppaanamme toiminut hostellin työntekijä kertoi, että jossain Timișoaran lähellä on pari vuorta, jotka sisältävät paljon jotain arvokkaita mineraaleja (ehkä kultaa, en muista), ja joku kanadalainen suuryhtiö haluaa louhia näistä vuorista mineraalit, mikä sit aiheuttais vakavia ympäristöhaittoja seudulle. Siispä tälle aukiolle ihmiset kuulemma kokoontuvat aina sunnuntaisin osoittamaan mieltään tätä hanketta vastaan.

Haahuiltiin mm. iiisossa leikkipuistossa ja ruusutarhassa ja käytiin taas päivällisellä BioFresh-kasvisravintolassa. Välillä käytiin hostellilla lepäilemässä ja illalla lähdettiin elokuviin. Koko kaupungin ainoa leffateatteri oli suht kaukana keskustasta (kävellen ehkä puol tuntia meidän hostellilta) aivan järkyttävän isossa ostoskeskuksessa, en oo ikinä nähnyt mitään vastaavaa, mut oonkin varmaan vähän maalainen. Kesti myös aivan tosi kauan ennen ku löydettiin elokuvateatteri sieltä, ja jonot oli tietty ihan sairaan pitkät. Saatiin sit loppujen lopuksi hihi ensimmäisen rivin paikat, oli niska vähän koetuksella. Käytiin siis katsomassa Thor: The Dark World. Olihan se ihan makeen näkönen 3D-pläjäys, mutta muuten ei oo siitä ehkä kauheesti sanottavaa. Mut ei kai tämmösissä juoni tai syvälliset henkilöhahmot varmaan ookaan se pääasia. Sisältöönsä nähden oli kyl ihan liian pitkä. Leffan jälkeen kesti viel jonkin aikaa ennen ku löydettiin pois tosta ostoskompleksista, ja oli ihan kummaa, että yhdeltätoista illalla koko paikka oli viel ihan täynnä ihmisiä, kaikki kaupat auki jne. Aivan tosi ahdistava paikka minusta, itse en haluaisi tuolla lauantai-iltojani viettää. Illalla käytiin viel irkkupubissa paikallisten keralla istumassa. Tässä vielä kuvia, reissuraportin viimeinen osa seurannee lähipäivinä!

Vuoden -89 vallankumouksen muistolle

Blogisti itse, ja taustalla joku linna tms.

Lions Club kokoontui musisoimaan raitiovaunuun

Leikkipuistossa hehe

Liukumäessä

"Intiaanikylä"

Jättishakki leikkipuistossa

I never promised you a rose garden jne.

Piti taas vähän julkkisbongailla, kun tuli aina niin isänmaallinen fiilis kaikista unkarilaisista jutuista...

Timișoaran unkarilainen teatteri!

Romania: Timișoara, osa 1.

Viime viikonloppuna käytiin pyörähtämässä rajan takana Romanian puolella Saksan-siskojeni kanssa. Annalla on auto, jonka kanssa lähdettiin liikenteeseen perjantaina puolilta päivin. Tietysti piti ensin vähän sählätä: Anna onnistui hajottamaan silmälasinsa ja Adriane unohti passinsa kotiin (tämä onneks huomattiin ennen Szegedistä lähtöä!). Päästiin sit kuitenkin liikkeelle, ja matka sujui kaikin puolin hyvin, vaikka Itä-Euroopan liikennekulttuuri joskus vähän jännää onkin. Rajan ylityskin oli aika simppeliä kahden EU-maan välillä: passia vilautettiin unkarilaisille poliisisedille ja päästiin saman tien jatkamaan matkaa.

Rajan ylityksen huomasi muustakin kuin radio-ohjelmien muuttumisesta romaniankielisiksi: kaikenmaailman maatalouseläimet kanoista possuihin ja lampaisiin laidunsivat tienvierustoilla, peltotöissä näkyi hevosia ja kylissä krusifiksit olivat yleinen koriste talojen ulkopuolella.

Raja häämöttää!

Romanialainen lehmä hengaa

Matkaan meni sellaiset pari tuntia, ja kahden maissa iltapäivällä oltiin perillä Timișoarassa (unkarilaisittain Temesvár) Länsi-Romaniassa. No tietenkin sit auto aiheutti ongelmia, kun ei tiedetty, mihin se pitäis parkkeerata. Löydettiin keskustasta parkkipaikka, johon ajateltiin jättää auto siksi aikaa, kun heivataan omaisuutemme hostelliin. Sit paljastui, että parkkipaikasta pystyi maksamaan vaan romanialaisesta puhelinliittymästä lähetetyllä tekstiviestillä. Tietenkin. Parkkipaikalla pyöri pari parkkisakkosetää (onks näille joku oikee nimitys?), ja käytiin pyytämässä, että voitais jättää auto sinne hostellikeikan ajaksi. Setä oli oikein mukava ja antoi luvan.

Mentiin sit hostellille, ja selvis, että parkkipaikka on maksullinen vain viiteen asti perjantaina, joten kello viidestä alkaen saisimme parkkipaikan maksutta koko viikonlopuksi. Aikaeron vuoksi kello olikin sit jo melkeen neljä, muttei haluttu kuitenkaan riskeerata, että saatais parkkisakko viimeisen tunnin vuoksi. Mentiin sit takas parkkipaikalle haahuilemaan, ja löydettiin ystävällinen paikallinen, joka suostui lähettämään liittymästään tekstiviestin meidän puolestamme suostumatta ottamaan rahallista korvausta vastaan. Kiva!

Hilluttiin sit kaupungilla ja käytiin ihmettelemässä kasvitieteellistä puutarhaa, jonne oli ilmainen sisäänpääsy, ja joka oikeastaan muistutti enemmän puistoa kuin kasvitieteellistä puutarhaa. Haahuiltuamme käytiin syömässä BioFresh-nimisessä mainiossa kasvisravintolassa, jossa oli ihan tosi laajat valikoimat ja tosi hyvää ruokaa. Söin kuskussalaattia ja avokadopastaa, oi nam.

Palattiin sit hostellille ja väiteltiin varmaan puol tuntia italialaisen hostellivieraan kanssa kasvissyöjän määritelmästä. Erityisen koomiseksi tilanteen teki se, että kyseinen tyyppi osasi puhua ainoastaan italiaa, jota taas kukaan meistä ei juurikaan osannut. Yks hostellin työntekijöistä houkutteli meidät lähtemään konserttiin, johon asti ei sit kuitenkaan koskaan päädytty (kaikki paikat varattu tms.), mutta mentiin sen sijaan irlantilaishenkiseen pubiin, jossa tarjoilijat oli ynseitä, ysärirokki soi, ihmiset tupakoivat sisällä ja korttipeli Unoa ei saanut pelata. Ihan hauska ilta oli! Nyt en jaksa jaaritella enempää, joten jatkan ehkä huomenna tai joskus. Lopuksi viel kuvia perjantailta.

No muutama pulu

Katutaidetta kirjaimellisesti

Keskusaukio iltaruskossa. Vasemmalla jossain on meidän hostelli.

Näkymä hostellin ikkunasta

Julkkisbongausta t. nimim. "Opiskelin uskontotieteen perusopinnot"

Näitä koko kansan hirsipuita näkyi kaupungilla useammassakin paikassa

Marraskuinen ruska kasvitieteellisessä puutarhassa

Teknillinen korkeakoulu tms. hehkui iltavalaituksessa